Meijän ekat myöhäiset treeit, klo 20-21 Tomaksella Salossa. Ryhmiä ei meijän kotitallille tullut viime eikä tälläkään viikolla joten oli pakko jo päästä treeneihin. Toivon kovasti että ensi viikolle ryhmät olisi taas kasassa. :) Talvirenkaat yhdistelmään alle ja menoksi.
Olin jo arvuutellut että tekisimme ehkä Peder Fredricsonin treeniä, jonka hän esitti HIHS:issä. Ei mulle ja Lorelle paras mahdollinen treeni, vaikea kuin mikä. Ehkä jopa liian vaikea meille tällä hetkellä. Alkuverkka kavaleteilla meni tosi kivasti, Lore oli innoissaan ja avuilla ja olin itsekin tyytyväinen omaan ratsastukseeni.
Linjalla keskellä maneesia oli siis pysty, 14metriä okseri ja taas 3-4 laukkaa pysty. Aloitettiin hyppäämällä keskimmäistä okseria vinosti diagonaalilla. Se meni superhyvin!
Sitten aloitettiin linjaa pienillä esteillä ja neljällä askeleella. Sai vähän nyppiä ja ottaa vatsalihaksilla vauhtia pois, se meni iha kivasti, Lore oli kuulolla ja kokosi takapäätään hyvin alle. Isommat esteet ja kolme askelta hiukan puskien aiheutti meille usealla kerralla hankaluuksia. Treeniä treeniä, etenkin sen laukan kanssa. Juuri tuo isomman askeleen, isomman mutta silti aktiivisen ja rehellisen laukan saaminen on meillä juuri nyt se ongelma. Kun Lorea puskee isolle okserille, lopputulos ei ole hyvä. Eilen saatiin sellainen lopputulos että löysin itseni puomien seasta maneesin hiekasta. Otettiin esteet alas ja sain jalalla ratsastettua kolme askelta jokaiseen väliin, kun se oma ja hevosenkin epävarmuus isoista esteistä häviää. On helpompi ratsastaa rehellisesti eteen koko kropalla kun tietää hevosen hyppäävän, kuin se, että on epävarmaa hyppääköhän se nyt vai ei. Silloin automaattisestikin ainakin meikäläisen aivot toimovat niin ettei se eteenratsastusta uskalla koko kropan voimin tehdä, koska juuri silloin käy hölmösti ja sehän on nyt jo useaan otteeseen nähty.
En (toivottavasti) pahemmin itseäni loukannut, enemmän nämä on näitä mielen juttuja. Samalla kun itse törmäsin hiekkaan, sinne valui myös unelmat luokkakorkeuksien nostamisesta ysikympistä metriin, taas ainakin hetkeksi. No, kaksi vuotta sitä on tässä jo yritetty tehdä, en tiedä kauanko sitä jaksaa enää yrittää kun vaikka ollaankin joo kehitytty paljonkin eri asioissa, ei se näytä riittävän siihen konkreettiseen menestymiseen ja kehittymiseen ylöspäin. Onhan metri suokille jo iso, mutta koska Lorella selkeästi pontentiaalia siihen on, niin sitä on jaksnut kurotella ja tavotella. Näillä luottamussuhteilla ei vaan sinne on ole vielä mitään asiaa. Ja kumpi sitten tuli ensin, muna vai kana, se että kun Lore kieltää, en tietenkään luota siihen että se hyppää. Kun minä en luota siihen, ei sekään varmasti hyppää kun tuntee että ratsastajakin on epävarma. Huoh, mikä tilanne. Katsotaan nyt, mitä tehdään. En ole niitä ihmisiä jotka jaksaa vuosikausia junnata samoja luokkia. Etenkään kun 90cm ei ole se suokkien kilpailutaso, vaan suokit kilpailevat sarjoissaan 10cm korkeammalla tasolla, metrissä. Olisi hienoa päästä kisaamaan omaan sarjaansa...
Pettynyt olen, itseeni ja tilanteeseen, en hevoseen. Sen olisi ihan varmasti helpompi suorittaa jonkun muun kanssa. Nämä on näitä asioita, joita täytyy rauhassa miettiä ja työstää. Olisi joskus todella kiva onnistua jossain.
No, nyt on pääsykokeisiin lukeminen vauhdilla päällä, IKINÄ en ole näin paljon lukenut mihinkään ja motivaatio on kova! Eli ehkä jos siinä onnistuisin ja saisin opiskelupaikan. Voin jo etukäteen kertoa, että jossen sitäkään saa, niin sitten tullaan olemaan taas aika pohjalla. Joten ihan jo mielenterveytenikin takia toivon kovasti, että koulusta paikka mulle aukenisi.
Kiitos vielä Tomakselle, super valmentaja! Kiitos äitille kun lähdit ajamaan ja auttamaan, kiitos iskälle joka vaihtoi pikaisesti talvirenkaat molempiin yhdistelmän osiin että päästiin liikenteeseen! <3
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti