Raision kisat 24.4.

Tänään oltiin tosiaan Raisiossa, Alvan tallilla kisoissa. Mentiin tuttuun tapaan 80&90cm. Ensimmäinen luokka (80cm) oli 1- tason luokka ja ysikymppi oli sitten 2- tason luokka. Ysikympin rataa opetellessani tajusin, että tämä perusratahan on sama mitä pari viikkoa sittenkin. Ei huono. :D 

Aluksi verkassa olin hieman huolestunut, kun Lore oli niin rauhallinen, ei ollenkaan villi eikä edes pukitellut. Mietin että eikai se vaan ole väsynyt? Onneksi kuitenkin Lorelta liikeni yksi pieni pukitus ennen radalle lähtöä joten lähdin rauhallisin mielin ja hymysuin kohti ensimmäistä rataa. Se menikin hyvin, vauhtia kyllä riitti joo, mutta ihan tyylikäs suoritus, sain Lorea kiinni välillä ja puhdas rata tuli. Saatiin ruusukekin muistoksi. 



Ysikymppiä kävellessä ne esteet näytti taas niin suurilta ja hurjilta, mutta onneksi silmä tottui jo aika pian. Nopea verkka siihen ja sitten menoksi. Ja ne esteetkin näyttivät hepan selästä vieläkin pienemmiltä ja päätin että kyllähän me nyt tää hoidetaan! Ja hoidettiinkin ihan hyvin. Vauhtia riitti vieläkin, sain monessa kohtaa Loren kiinni, mutta ennen sarjaa en imeisesti tarpeeksi hyvin. Ja koska virheistä pitää maksaa hintaa, tuli perusradan sarjan A-osalta puomi mukaan ja taululle pamahti 4vp. Höh harmi. Uusinta olisi sitäpaitsi ollut mielenkiintoinen ratsastaa. No, ei voi mitään, kyllä se puhdas ysikymppi sieltä vielä tulee! 




Loppuverkaksi rentoa kivaa ravailua, loppukävelyt by Isi ja sitten kotiin syömään. <3 

Iloiset ja väsyneet. <3

Ensi viikonloppuna Vappukisat meillä kotona Ylikylässä. See you there! 

- Aino 

Tutustumassa tulevaisuuteen

Eilen olin kouluni hyvinvointikurssin puitteissa tutustumassa Terveystaloon. Olemme kurssin aikana käyneet ryhmän kanssa neljässä eri hyvinvointialan yrityksessä tutustumassa yrityksiin ja heidän toimintoihinsa. Näistä neljästä saimme jokainen sitten valita paikan, jossa haluamme viettää yhden TET-päivän. 

Oma haaveammattini on jo jonkin aikaa ollut ensihoitaja ja anestesiahoitaja. Niimpä valitsin visiitinTerveystaloon. Olin ajatellut, että istumme varmaan koko päivän jossain kokoustilassa ja puhumme itse yrityksestä ja hoitoalasta. Puhuimmekin ensimmäisen tunnin ja sitten päästiinkin mieleniintoisiin asioihin. Lähdettiin nimittäin käymään leikkaussalissa! 

Sain jutella anestesiahoitajan kanssa siisteistä jutuista ja näimme kuinka välinehuolto toimii, mitä tehdään olkapääleikkauksessa ja kuinka leikkausta vamistellaan. Alkoi tuo lukion tympimään entistä enemmän... Tuli suorastaan kiire opiskelemaan näitä kiinnostavia asioita haha! :D Loppupäivästä kävimme vielä tutkimassa kuvantamislaitteita ja pääsimme näkemään muun muassa magneettikuvien tulkintoja. Niin hienoa teknologiaa ja osaamista, teki muhun kyllä todellisen vaikutuksen! Can't wait! :) 

Oli todella siistiä päästä tsiigailemaan tulevaisuuteen! Mitä nyt lähitulevaisuuteen, niin huomenna on sitten kisat Raisiossa. Mennään tuttuun tapaan 80&90cm. Wish me luck! 

- Aino 

Luottamus

Luottamus on eläinten, ainakin näin isojen yksilöiden kanssa touhutessa iso ja tärkeä asia. Luottamuksen tulisi olla molemminpuolista, hevosen tulisi luottaa ratsastajaansa ja ratsastajan mielellään myös hevoseen. Ja näin se vaan menee, hevosen luottamusta ei voi ansaita, ellei itse luota hevoseen.

Luottamuksen ansaitseminen vie tietysti aikaa. Jollain se tulee nopeammin ja helpommin, toisilla hitaammin ja saa nähdä paljon vaivaa luottamuksen muodostuksen eteen. Itse en tiedä, ollaanko me Loren kanssa siitä helposta vaiko vaikeasta päästä. Luulen, että jostain siitä väliltä. 

Vaikka meillä onkin nyt Loren kanssa hyvä luottamussuhde, saattaa välillä tulla jonkinlainen luottamuspula. Uskon, että näitä tulee kaikille ja ovat normaaleja. 

Ollaan Loren kanssa vasta kuluneen talven ja kevään aikana saatu luottamus kuntoon meidän välillämme. Vuoden päivät meillä oli meininki sitä luokkaa ettei kumpikaan meistä tiennyt mihin pitäisi luottaa. Viime kesänä asia huipentui jopa "pahaksi". Lore kielsi kisoissa, joskus valkuissakin ja maastossa possutteli ihan sikana ja yritti koko ajan päästä musta eroon. Parin loukkaantumisen jälkeen päätin että nyt jumalauta saa riittää. Maastoilu loppui sitten siihen. No, olen ainoa meistä joka käy Lorella maastossa joten jonkunhan se oli tehtävä. Reilun kuukauden maastoevakon jälkeen kokeiltiin uudestaan. Raippa mukaan ja martingaalit päälle. Ja Eki-pappa turvaksi mukaan. 

Lore sai raipasta oikeasti joka kerta kun sai päähänsä hölmöillä. Jos Lorea oikeasti pelottaa, turvautuu hän Ekin hännän tyveen. Se on mun mielestä ihan ok, mutta sellaista kokoaikaista ja "turhaa" pelkoa en vaan voi sietää. Maastolenkit alkoivat sujua tällä kokoonpanolla. Luottamusta alkoi pikkuhiljaa muodostua. Samaan aikaan alkoi taas esteilläkin sujumaan. 

Talvella Eki joutui alkumatkasta kääntymään takaisin tallille tilsojen vuoksi. Jouduimme Loren kanssa jatkamaan matkaa kahdestaan. Jumalavita mitä taistelua kävimme varmaan noin puoli tuntia lenkistä. En edes uskaltanut laskea kuinka monta kertaa sain läimästä Lorea raipalla... No mutta se kannatti! Loppulenkki nimittäin meni hyvin ilman mitään epäilyjä kuka määrää. Ja tämä reissu taisi olla mulla ja Lorella se ratkaiseva käänne tässä luottamuksessa. Nyt voimme mennä yksin maastoon ihan rauhassa, hyppääminen sujuu, ei tarvitse hermostua sille enää ja maastossa voin suurimman osan lenkistä istua tyytyväisenä satulassa ja Lore saa nautiskella pitkin ohjin käppäilystä. Koen itse tämänkin tosi tärkeänä asiana, enkä vain luottamuksen takia. Kun hevonen saa kävellä pitkin ohjin maastossa rentona, se tietysti rentoutuu ja tämän lisäksi se parantaa tasapainoa. Ollaankin huomattu, että Loren tasapaino on kyllä tässä pikkuhiljaa parantunut. Ihana ja hyödyllinen sivuseikka. 

Nykyään myös jos tulee jänniä tilanteita, jos rohakaisen Lorea menemään, se myös menee. Uskon tämänkin olevan luottamuksen ansiota. En tiedä, miten muut saavat hevoseensa hyvän luottamussuhteen, mutta meillä ainakin maastoilu yhtenä isona osana auttoi siihen. Ja paras palkinto on ehdottomasti tämä tunne, että mä luotan siihen. Ja että Lore luottaa minuun. Luottamus. <3 

Onko teillä jotain tarinoita tai kokemuksia luottamuksesta tai ehkä jopa sen menettämisestä ja sitten uudelleenrakentamisesta? 

Eilen lauantaina oltiin äitin, Ekin, Liisan ja Mandyn kanssa kunnon maastolenkillä. Liisa pääsi toteuttamaan viisivuotisen unelmansa kun pääsi satumetsiin ja hiekkateille ratsastamaan. Meillä oli kahden tunnin aurinkoinen rentoutuminen. <3 

- Aino 

Tyytyväinen ilman ruusukkeitakin

Sunnuntaina oltiin Raisiossa Alvan tallilla 1- tason kisoissa. Mentiin 80cm ja korkattiin tälle kaudelle 90cm! Alustavasti olin suunnitellut meneväni tyypillisesti 70cm & 80cm, mutta keskiviikon onnistuneen valmennuksen jälkeen päätettiin, että mennäänkin 80 & 90cm. Ja tämä taisi olla ihan oikea päätös. Se seiskakymppi olikin vähän turha, ainakin Loren mielestä... 

Tosiaan, keskiviikon treeneissä mentiin loppuun 90cm rataa. En tiennyt estekorkeutta ennen valmennuksen loppua kun tajusin sitä Tarulta kysyä. Olisin veikannut noin 75-80cm ja yksi huiman korkealta näyttävä este olisi ollut huimat 85cm korkea. No, se olikin sitten 95cm ja muut aikalailla 80-90cm. Oho, aika siistiä! Silloin ajattelin että no piru vie, kokeillaampa mennä nyt kisoissa se ysikymppi! Vaikka vähän jännittikin, ei tämä kovin huono päätös ollutkaan. 

Eilen ei päästy kotiuttamaan ruusukkeita ollenkaan, vaikka niitä olisi saanut ihan vaan puhtaasta radasta. No, tämä ei haittaa tällä kertaa yhtään! Olen nimittäin niin tyytyväinen omaan ratsastukseeni, päättäväisyyteeni ja Loreen. Vaikka itseäni erityisesti ysikymppi jännitti ja verkassa aloin jo miettimään että ei saakeli, mihin tuli tää ratsukko ilmoitettua, Lore sai valettua muhun uskoa omalla vauhdikkuudellaan ja täydellisellä verkkahypyllä. Tuuria tai ei, nyt mennään. 

Kummaltakin radalta tuli yksi puomi alas, eli neljä virhepistettä. Kasikympissä puomi lähti mukaan sarjan b - osalta. Ihmettelin että mitähän siinä taphtui kun tultiin niin hyvin sinne sisään. Kuulemma täysin hevosen puomi. Ei haittaa Lore, näitä sattuu. <3 
Ysikympissä se neljä virhepistettä tuli täysin omalle kontolleni. Sähläsin vielä heposen kiinni ottamisen jälkeenkin sen verran, että tultiin liian pohjaan ja sitähän ei enää ysikympissä anteeksi anneta. Sieltä sitten puomi etujaloilla mukaan kops ja matka jatkui. Muuten radat menivät tajuttomn hyvin ja kuten tarkoituksena olikin, niin sain Loren hyvin kiinni lähes joka esteen jälkeen eikä villiintymiset häirinnyt hyppimistä. Yksi tavoite saavutettu. Ja se ysikymppi korkattu! Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin! 

Kuvia ei radalta valitettavasti taaskaan ole, jos jollain sattuu olemaan, niin saapi lähetellä mulle! :) 

Videoita on kyllä oikein kolmin kappalein! 







Alla toinen, isin ottama video ysikympin radasta. Tuo kuvakulma taisi olla parempi ja näkyy tuo viimeinen hyppy, joka onnistui ihan kympillä! Pienet harmittelut pudotuksestakin kuuluu siellä haha. :D 





Mulla oli myöskin parhaat huoltojoukot. Mami tietysti tsemppaamassa ja järjestelemässä ja isi sitten tsemppailemassa Lorea ja ihan vaan varmuutena. Isistäkin on saatu kunnon hevosmies näiden valmennuskuskailuiden ansiosta! Olen hyvin kiitollinen siitä, että vanhempani osallistuvat näin paljon minun harrastukseeni. Kiitos. <3 

Isistä on kehkeytynyt oikein kunnollinen hevosenhoitaja! 

<3

Seuraavat kisat samassa paikassa, Raisossa. Silloin todennäköisesti samat 80&90, 90cm 2- tasona. :) Kuullaan! 

- Aino 

Mitä ihmettä Lore?

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa tuolle hupsulle hevoselle. No, toistaiseksi olen vain nauranut. 

Kuvat otettu vuosi sitten. 

Lore rokotettiin tämän viikon tiistaina ja satulakin lähti topattavaksi ja muutenkin paranneltavaksi viime lauantaina. Nyt on siis pollella lepoa ja vapaapäiviä piisannut ja alkaa pikkuhiljaa huomaamaan tämän ihan arkijutuissa. Onneksi tänään saadaan satula takaisin ja taas energioita hieman purettua. 

No, mitäs kaikkea hän on tässä nyt sitten keksinyt? Voi huhhuh. :D 
Keskiviikkona äiti haki Loren sisälle. Yleensähän Lore tulee niin kauniisti ja rauhassa sisälle, ihan ilman riimunnaruakin. No, nytpä ei. Äiti alkoi tallin käytävällä ottaa Loren loimea pois mutta tämä pikkuherrapa päätti ottaa ja lähteä. Veti siinä täyskäännöksen ja laukkasi innoissaan ovesta ulos. Ulkon ei meinannut millään antaa kiinni vaan nauttti täysin rinnoin vapudestaan. Onneksi juoksi vapaaseen tarhaan ja saatiin kiinni, ennenkuin mitään ehti tapahtua. Huhhuh, ei kannata edes ajatella mitä olisi voinut käydä. 

Eilen menin normaalisti hakemaan Lorea sisälle tarhasta. Siellä se seisoi keskellä mutaa ja katteli että joo tuu vaan hakemaan täältä. Anelin Lorea tulemaan hiekalle, ettei kengät likastuisi. No eipä huvittanut. Lähdin hakemaan ilkikurista Lorea mudasta ja kun sinne saakka pääsin, lähti tuo riivattu elukka juoksemaan takaisin hiekalle. Voi nyt jumalauta... Monta kiinniottoyritystä siinä tapahtui epäonnistunein seurauksin ja lopulta minun oli pakko hakea tallista porkkana. Kyllä siinä oli Lorella miettimistä, että pitäisköhän nyt suostua kun sillä on tommonen herkkukin... Lopulta sitten herkku vei voiton ja Lore antoi kiinni. Mitä sen päässä liikkuu?! :D 

No, siitä sitten pesupaikalle ja jalkojen pesuun. Lore päätti pelätä vettä. Juu, eihän hän ole koskaan sellaista elementtiä nähnytkään ei... Loresta oli kamalaa kun vesi osui jalkoihin ja voi vitsit sitä säätöä. Nauratti taas, että mitähän ihmettä.
Maastolenkki taluttaen meni kuitenkin hyvin ja rauhallisesti ja siellä meillä olikin oikein ihanaa ja terapeuttista. Välillä tuo hassu otus yritti mennä pelottavia kohteita mun selän taakse piiloon... Voi pientä. <3 

Onneksi tosiaan tänään päästään taas liikkumaan vähän enemmän ja toivotaan että satula passaa! Ja on varmaan myös syytä toivoa, että meikäläinen pysyy kyydissä... :D 

Mukavaa viikonloppua kaikille! :) Ja hei, hyvää huhtikuuta! 

- Aino