Mitä jos ei ole valmentajaa?

Jeps, voisin oikeastaan sanoa että nyt on sellainen tilanne. Käyn toki vierailevilla valmentajilla ja esimerkiksi Sannan tunneilla. En silti pidä heitä minun valmentajinani. He auttavat ja neuvovat minua kyllä ja opin heiltä paljon. Mutta minä tarvitsen minulle oikean valmentajan, joka auttaa minua niin este- kuin koulujutuissa henkistä valmennusta unohtamatta-

Ennen se onkin toiminut vallan mainiosti. Valmentajani on ollut aivan superhyvä ja olen häneltä oppinut eniten tähän mennessä! Hänen ansioistaan ollaan Loren kanssa menty hyvin paljon eteenpäin. Hänelle voin sanoa asioita suoraan, että nyt pelottaa tai että jos en tiedä miten pitäisi toimia tai ajatella joissakin tilanteissa. Valmennuksissa olen myös saanut henkistä kasvua ja oppia siinä samassa. Kisoissa olen voinut ekan radan jälkeen soittaa valmentajalleni itku kurkussa, että mitäs nyt teen seuraavalla radalla toisin. Valmentaja on antanut ohjeita ja tsempannut. Hän sai myös kesäisen Loren kieltobuumin ratkaistua. Hän on myös voinut auttaa meitä lähestulkoon missä vaan asiassa Loren kanssa. Nytkin meillä oli oikein sopiva ja toimiva turparemmi hänen ansioistaan.
Kaipaan tuota valmentajaa ihan todella. 

Tässä yksi päivä tein estetreeniä Loren kanssa. Olin kyhännyt maaneesin jonkin näköisen radan, mitä muistan joskus menneeni Tarun valmennuksessa. Lore oli heti alussa kovin innokas menemään eteenpäin, joka on kyllä ihan hyvä juttu. Mutta tilanne on heti hieman huonompi, jos ei hevonen kuuntele. Tuntui kuin ei olisi ollut kuolaimia ollenkaan. Pienet tai suuret avut, ei ollut ävliä mitä mä siellä selässä tein, millään ei ollut vaikutusta Loreen. Kai se oli vain innoissaan esteistä. Koitin muistella mitä valmentajani on neuvonut tekemään. Tein samoja harjoitteita, mutta nekin auttoivat vain vähän, eivät poistaneet ongelmaa kokonaan. Koitin ajatella, mitä hän nyt sanoisi? Ei, kokeilin kaikenlaisia juttuja mutta mikään ei saanut Lore rauhoittumaan täysin. 70cm korkeista esteistä päästiin just ja just yli, kolausten kera. Mitä ihmettä? Vauhti oli niin kova, että homma muuttui ihan typeräksi. Epätoivo alkoi iskeä ja päätin lopettaa, ennen kuin hermostun hevoselle tai ennen kuin käy köpelösti. Tuli niin kova ikävä valmentajaani. Siinä alkoi sitten päässä pyöriä kaikenlaisia ajatuksia, että mitä jos ei ole valmentajaa? 

No miksi sitten en vaihda valmentajaa? 
En halua. 

Äitin kanssa tästä puhuttiin heti sen jälkeen, kun saimme tietää, ettei valmentajani käyttö ole nyt mahdollista. Äiti heitteli eri nimiä ja vaihtoehtoja. Mitkään eivät tuntuneet hyviltä ja tyrmäsin ne kaikki. En mä halua mitään muita valmentajia. Monia olen kokeillutkin, eivätkä ne tunnu omilta... 
Pelottaa tai harmittaa ne ajatukset, joita siellä maneesissa estetreenin jälkeen mieleeni tulvivat. Kisaamaan ei todellakaan ole mitään asiaa tuollaisella vauhdilla ja "tuurilla yli" tyylillä. Ei todellakaan. Kai ne vähän aikaa sitten haaveilemani metrin suokkiluokat ja niissä menestyminen saa unohtaa. Ainakin toistaiseksi, kunnes ratkaisu tähän tilanteeseen löytyy.

Uutta valmennuskautta 2016 odotellen! Saa nähdä, mitä se tullessaan tuo. 

Väsynyt heppa. Ja onnellinen ratsastaja kahdestatoista virhepisteestä ja läpimenneestä radasta. 

Ekat kisat 

Ensimmäinen suomenhevosluokan voitto

- Aino

Joulu 2015

Oma Jouluni 2015 oli tällainen: 

Aattoaamuna heräsin puoli kymmenen pintaan, ensin koristelin joulukuusemme, söin aivan normaalisti aamupalaa, samalla katsoessani sitä ohjelmaa, missä lapset saavat soittaa Joulupukille. Odottelin jo koko ajan, milloin tulee se joulukiire ja kamala häsä kun alkaa olla kiire valmistautua lähtöön. Vihdoin se sieltä tuli ja aloin laittautumaan aattoa varten, samalla katsoessani Lumiukkoa. Lumiukon jälkeen perheeni istahti sohvalle juomaan glögiä ja hiljentyivät kuuntelemaan joulurauhan julistusta kuten joka ikinen vuosi aiemminkin. Joulurauhan julistuksen jälkeen muut söivät riisipuuroa, jonka jälkeen lähdettiin liikenteeseen. 

Ensin käytiin tallilla viemässä Lorelle ja Ekille minun tekemäni joulupiparit, jotka pienen maistelun jälkeen maistui hepoille aika vauhdilla. Toivotettiin hepoille hyvät joulut ja tehtiin ruuat ja muut pakolliset asiat valmiiksi ja sitten matka jatkui sukujuhliin.

Joulu 2012 Pyrken kanssa. <3 

Isäni puoleinen suku kokoontuu aina jouluisin yhden jälkeen hetkeksi Saksan tilalle, isotätini luo. Siellä seurustellaan, nautitaan ihanista herkuista, vaihdetaan lahjat ja toivotellaan kaikille hyvät joulut. Neljän aikaan lähdimme Piikkiön hautausmaalle toivottamaan mummilleni Annelille hyvää joulua ja viemään haudalle kynttilä. Sieltä ajoimme Saloon, Salon hautausmaalle, jossa teimme samat hommat eri haudoille. Kyllä nuo hautausmaat vaan ovat niin kauniita jouluaattoisin illan pimetessä. <3

Siitä mentiin mummun ja papan luo viettämään jouluaattoiltaa. Saimme siellä istahtaa valmiiseen ruokapöytään syömään ekoja jouluruokia, nam! Kun kylmät ruuat oli nautittu, oli joulupukin aika tulla jakamaan meille lahjoja. Joulupukki oli melkein tunnin myöhässä, mutta tulipahan ainakin hyvin sulateltua edelliset ruuat ennen lämpimiä jouluruokia ja jälkkäriä. Siinä pukkia odoteltaessa lauloimme joululauluja äitini säestäessä. 

<3

Kun jouluruuat oli syöty, siirryimme saatujen lahjojen kimppuun. Olin saanut hurjan kasan lahjoja, mikä totisesti yllätti minut. Olin siis ilmeisesti ollut tosi kiltti tänä vuonna. Lahjapapereista paljastui mm. uusi tyyny, pussilakanoita, astioita, pyjama, uusia ratsastustarvikkeita, ihanan pehmeä viltti ja kaikkea muuta ihanaa. Kotona sitten odotteli vielä painosetti sekä Timon antama lahja. Kiitos kaikille ihanista lahjoista! <3 

No, mitenkä kävi joulufiiliksen? 

Sieltä se tuli, jouluaattona, kun se jouluinen kiire vihdoin alkoi. Jouluaatto oli lämmin ja aurinkoinen ja nurmetkin kimmelsivät vihreinä auringossa. :D 

Joulupäivä on aina ollut sellainen päivä, jolloin koko päiv menee oikeasti yökkärissä ilman meikkiä, vaan nauttien rauhasta, hyvästä ruuasta, suklaasta ja perheen kanssa yhdessäolosta. Tänä vuonna meille tuli joulupäivänä ruokavieraita, molemmat isovanhempani. Oli siis pakko hetkeksi laittautua nätiksi. Oli kuitenkin kovin kiva ruokahetki. <3 

Tapaninpäivä meni löhötessä ja tallilla käydessä. Tuona päivänä tuuli niin jumalattomasti, mutta kun kerta päätettiin että maastoon mennään niin sittenhän myös mennään. Meillä olikin koko perhe matkassa mukana. Kylmän ja pitkän kävelyreissun jälkeen pääsimme onneksi saunaan sulattelemaan ja syömään. Illalla meille tuli isäni veli perheensä kanssa kylään. Oli oikein kiva ja onnistunut Tapaninpäivä. 

Tällaiset joulu ja joulun lähipäivät ovat niin ihania. Meillä ne ovat jo muodostuneet perinteiksi. Rakastan perinteitä. Minusta ne kuuluu etenkin jouluun. Jokainen joulu, jonka muistan, on mennyt aikalailla samalla kaavalla ja siihen vaan kuuluu ne tietyt jutut. Minusta esimerkiksi se aamuinen kiire on niin ihana, koska se on jo perinne, että se vaan tulee joka joulu. Mitä olisikaan jouluaattomme ilman sitä aamun kiirettä? Ei mitään, se nimittäin kuuluu meidän jouluun.
Mulla oli oikein perinteikäs ja ihana joulu. <3 

Joulutontut joulupäivänä <3 

<3

Nyt on mukava jatkaa lomaa, mutta silti päästä taas hieman enemmän rutiineihin kiinni! Ihanaa on myös, että tuolla ulkona on täällä etelässäkin nyt 10 astetta pakkasta. Jes, vihdoin! Ja nyt mielellään sitä lunta kanssa! :D 

Jouluterkuin 

Aino 

Entä jos joulu ei tulekaan?

Huoh. 

Vähän on sellainen kyseenalaistava tunne, että mitäs jos ei se joulu tänä vuonna tulekaan? Lahjat on kyllä paketoitu, kuusi koristeltu ja leipomuksia leivottu. Mutta eihän se mitään takaa, eihän? Jos joulumieltä ja sitä jouluista hyvää fiilistä ole, niin voiko joulu tulla? 
Kaupallinen joulu tulee tottakai joka ainut vuosi. Se aloitetaan jo marraskuussa. Mutta se, tuleeko jokaiselle joulu sisimpäänsä, on hieman epäselvää. Tuleeko se automattisesti kaikille? Mulle on ainakin tähän asti jokaisena vuotena tullut. Pienempänä se tulikin jo joulukalenterin ensimmäisen luukun auettua ja joululauluja rinkutettiin jo marraskuusta asti sinne tammikuun loppuun saakka. Joulu oli yhtä riemua. Viime vuosina joulu on tullut meikäläiselle noin viikkoa ennen joulua, yleensä kaunempien joululaulujen aikana. Tänä vuonna kauneimmat joululaulut on käyty jo viikko sitten laulelemassa, eikä joulufiilistä näy eikä kuulu. Nyt on jo jouluviikon tiistai, eikä mun joulua näy vieläkään missään. Tuntuu kuin joulu olisi vasta joskus sitten parin kuukauden päästä. Nythän on käytännössä vasta syksy. 

Entä jos joululaulujen soittaminen ja niiden laulaminen tuokaan joulua? Tai lahjojen paketoiminen ja jouluherkkujen tuoksu? Eikä edes se perinteinen kuusen koristelu? Kaikki nuo tuntuvat lähinnä oudolta ja joululaulutkin ärsyttävät. Muistankin tilanteen, kun viikko sitten kysyin vanhemmiltani että mitäs ihmettä miksi radiosta tulee joululauluja jo nyt, mihin tää maailma on menossa? Äiti kysyi, että jouluun on viikko, että millos niitä sitten soitetaan jollei nyt. Aivan... Hupsista. 

Aatto minua jännittää, sillä eräs perinteemme on nyt mennyt rikki. Aattoiltaa nimittäin vietämme hieman erilaisessa seurassa tänä jouluna. Tätini Pia perheineen lähti Rukalle joulunviettoon, joten joudumme viettämään jouluaattomme ilman heitä. Se on ensimmäinen kerta koko jouluhistoriassani ja tuntuu omituiselta. Ja toki myös jänskättää, millainen aatto meillä nyt sitten on. Toivottavasti silti tulisi kiva aatto. <3

Uskon lumettomuuden vaikuttavan tähän typerään olotilaani myös. Olen oikein tosi talvi-ihminen ja rakastan lunta ja pakkasta. Olen koko tämän "talven" toivonut lunta, eikä sitä olla vieläkään täällä etelässä nähty. Harmittaa. Valkoinen joulu olisi ollut hieno, mutta nyt kun ei sellaista ole niin... harmittaa. I'm dreaming of a white christmas... 

Huominen vielä aikaa saada jostain taiotuksi minullekin joulufiilis jostain täältä harmauden keskeltä! Huomenna leivotaan, siivotaan ja jynssätään, käydään tallilla ja maastossa, sitten salille ja vaihdetaan Timon kanssa lahjat. Kinkku heitetään uuniin ja illalla saadaan maistella, millaista tuli. Yritän vielä joululaulujakin kuunnella oikein fiiliksellä, jotta joulu tulisi. Ehkä voisi tonttulakkiakin kokeilla...? 

Mitäs mieltä te olette näin joulun alla, voiko joulu tosiaan hypätä jonkun ihmisen yli näin vain? Voinko tosiaan jäädä ilman joulua? Se olisi hyvin kurjaa, joten toivon joulun todella tulevan vielä minullekin, edes näin niinkun viimetinkaan. Se olisi hyvin tervetullut. 

No mutta! Hyvää ja rauhallista joulua kaikille! Nauttikaa hyvin mielin hyvästä ruuasta, fiiliksestä ja seurasta! Palaillaan joulun jälkeen! :) 

- Aino 

Opetellaan kääntymään

Eilen perjantaina oltiin Loren kanssa toista kertaa Kirsi Hagnerin valmennuksessa. Meillä on ollut tässä parin päivän aikana ongelmana se, ettei Lore meinaa asettua vasemmassa kierroksessa sisälle vaan asettuisi mieluummin ulos. Muuten onkin mennyt hyvin ja Lore on ollut kivan rento. :) 

Kerroimme Kirsille tunnin alussa Loren jumista ja siitä että Doychin oli käsittelemässä sen viikko sitten. Kirsi käski kuvatuttamaan kaularangan ja satulansijan, ihan varmuuden vuoksi. Kuulemma tuon tapaiset ongelmat ovat usein kaularangassa. Kauhistuimme tottakai aluksi, että apua. Kuulemma mahdollinen vika tai ongelma on kuitenkin korjattavissa. Ja sekin jo kuulosti kuulemma hyvältä etä Lorelle on hyötyä noista käsittelyistä ja että hoitoväli on pidentynyt. Huokaistiin helpotuksesta ja tunti päästiin aloittamaan.

Tunnin aikana Kirsi totesi, ettei Lore osaa kääntyä. Okei, siis osaahan se nyt tietysti kääntyä joo, mutta väärin. Loren pitäisi oppia nyt kääntymään enemmän piirto ja korvat edellä, ei niinkään turpa edellä kuten nyt. Teimme aluksi samaa harjoitusta mitä viime tunnilla, eli hyvin hidasta käyntiä ja raviakin. Nyt minulla vain piti olla huomattavasti löysempi ja kevyempi ohjastuntuma. Tuo saatin sujumaan ihan hyvin. :) Sen jälkeen teimme kääntymisharjoituksia jotka toimivat myös hyvinä tasapainoharjoitteina. Saimme aika hyvin Loren kanssa jujusta kiinni parin kierroksen jälkeen. Nyt sitten vaan treenaamaan niitä muiden juttujen lisäksi! 

Kuulosti niin hassulta, ettei tuo hevonen osaa kääntyä. No mitä, kukapa nyt ei muka osaisi?! Eri asia onkin sitten se, miten kääntyy. Tottahan se on, ettei Loren tasapaino ole mitään parhainta mahdollista. Toki se on parantunut paljon, mutta vieläkin siinä on kehittämistä! Eli eiköhän nämä kaikki jutut mene aikalailla käsikädessä, kääntyminen ja tasapaino. Nyt me sitten vaan opetellaan kääntymään oikein ja tasapainossa. Tässä vaaditaan pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä... 

Tänään oltiin aurinkoisen sään kunniaksi maastossa. Aluksi Liisa ja Mandy oli mukana myös, mutta he kääntyivät kotiin jossain kohdin lenkkiä. Eki ja äiti oli myös mukana, eikä koiriakaan sovi unohtaa. Lore käyttäytyi tosi hienosti koko lenkin ajan! Vaikka paljon tulin erilaisia hassunhauskoja juttuja vastaan, ei Lore niistä mitään meinannut. Maastossa olikin oikein ruuhka näin aurinkoisen päivä kunniaksi! :D 
Ihanaa nyt kun molemmille alkaa taas tulla lisää rohkeutta ja luottamus toisiimme alkaa taas syventyä. <3

Valitettavasti ei mitään kuvia nyt ole kun äitin piti valmennuksen aikana päivystää mun puhelinta lääkärin soittoajan takia. Toivottavasti seuraavasta valkusta saataisiin taas kuvia. :) Vaikka onhan tämä sää hyvin haasteellinen kuvaamiselle... 

Kivaa viikonloppua kaikille! 

- Aino 

Estetreeniä kesältä

Palataampa hetkeksi takaisin kesään ja yhteen sellaiseen päivään jolloin aurinkokin näyttäytyi ja jokin kumma hellepäivä tuli seuraksemme valmennukseen. Olisipa noita lämpimiä (kuumia!) päiviä ollut enemmän. <3 

Oltiin valmentajani Tarun luona estevalmennuksessa, harjoiteltiin vähän toisessa paikassa hyppimistä. Lorella energiaa riitti ja hän oli aivan into piukassa. Meillä oli niin kivaa! 

Kun vihdoin ja viimein oppisin käyttämään movie makeria, päätin kokeilla tehdä toisenkin videon. Löysin nämä videot ja päätin väsätä niistä kesäisen estekoosteen. Tällainen siitä tuli! 






Pahoittelen taas jälleen laatua, en saanut videota ladattua isona tiedostona YouTubeen, joten jouduin taas pienentämään sitä. Tämä ongelma pitää saada ratkaistuksi, sillä ainakin itseäni ärsyttää tuo huono laatu. Tuntuu kuin se pilaisi koko videon. No, koittakaa nyt silti saada videosta selvää ja imettyö itseenne tuota kuummuutta ja auringonsäteitä! :) 

Ainiin! Tänään mulla muuten alkoi joululoma! Jes, tätä on odotettu, loman tarpeessa on yksi sun toinenkin ollut varmasti jo pidempään. Hyviä joululomia kaikille, nautitaanhan lomasta ja joulunajasta! :)

- Aino 

Tehokas puomitreeni takapäälle

Viime lauantaina kokeilin uutta puomiharjoitusta, joka samaan aikaan on avaava lavoille ja myös tehokas treeni takapään lihaksille. Kuulin osan tästä harjoituksesta Töhnroothin Sannalta ja päätin kokeilla sitä. Mä tykkään ihan älyttömästi kaikista tollaisista treeneistä! Eikä tuo Lorekaan pistä pahakseen.
Palataampa tähän puomitreeniin myöhemmin. 

Eilen Lorellea kävi Doychin. Doychin tuli tarpeeseen, sillä Lorella oli taas samainen jumi ristiselässään kuin ennenkin on ollut. Doychin katsoi Loren liikkeessä, tehtiin taivutukset polviongelman poissulkemiseksi ja sitten siirrytiin käsittelyyn. Niks naks kuului pari kertaa ja Lore kondiksessa. Tänään liikkeessä olikin jo paljon parempi! Mitä tekisimmekään ilman Doychinia? Suuret kiitokset hänelle. 
Emme tarkalleen tiedä mistä jumi on tällä kertaa tullut, ehkä kengityksestä, ehkä liukkaasta kelistä, ei sitä tiedä. Pääasia on, että meillä on siihen ratkaisu. 

Kelataampa aikaa hieman taaksepäin. Lauantaina siis tein tätä treeniä ja Lore ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen oikeaan kierrokseen. Yritin ja yritin ja vasta lopussa antoi myöden. Huhhuh. Onneksi olen oppinut, eikä se mun hermo sitten mennyt... Laukannoistoissa kiinnitin huomiota siihen, että Lore pukitti pienehkösti nostoissa. Maanantaina menin tavallisesti ratsastamaan ja kun pari kierrosta oltiin käppäilty pitkin ohjin, päätti Lore oven auetessa heittää minut maneesin pohjan sekaan. Aivotärähdys, selkä-niskajumi ja kahden päivän sairasloma. Thanks hei. No, tuli tosiaan niin paha ja hutera olo, että tulin alas selästä. Äiti juoksutti ja huomattiin ettei kaikki ole ok. Lore juoksi suoraan sanottuna niin kuin olisi ollut paskat housussa. Selkä köyryllä ja häntä liimattuna takapäähän. Oli aika jäykkäkin. 
Eilen perjantaina onneksi saatiin Doychin ja nyt tosiaan uskon ratsastuksenkin sujuvan paremmin. :) 

No nyt siihen puomitreeniin! Menin siis alkulämmittelyn jälkeen kahdeksikolle, jonka keskelle olin laittanut puomeja. Puomeja voi olla 3-6. Puomit on tarkoitus mennä käynnissä. Ravipuomit saattavat olla hankalempia toteuttaa, koska ne vievät enemmän tilaa suurempien väliensä takia. Tiheät käyntipuomit myös tehostaa entisestään puomityöskentelyä. Käyntipuomien välinä meillä oli neljä jalanmittaa. (n.60-70cm).
Puomien vieressä oli tolpat korottamista varten. Aloitin tosiaan ihan maapuomeista. Keskityin rauhallisuuteen ja suoruuteen. Hyvin meni. Välillä saatoin ravata tai laukata kahdeksikon ympyrät. Kun vaihtaa askellajia ennen ja jälkeen puomien se tuo tietysti omat haasteensa hallittavuuteen ja esimerkiksi ennakointiin. Kun Lore alkoi ennakoida laukannostoa, päätin ottaa pari kierrosta väliin käyntiä ja ravia. Puomeja voi harjoituksen mittaan korottaa vaikka ensin vain toiselta puolelta ja lopuksi sitten kummaltakin puolelta niin että korkeudeksi tulisi noin 20cm. Lore teki harjoituksen todella hyvin, siirtymisetkin olivat sujuvia. Jalkoja Lore nosti kauniisti eivätkä puomit kamalasti kolisseet. 

Mielestäni erittäin hyvä, tehokas ja toimiva harjoitus. Kannattaa kokeilla! Toimii varmasti niin estehepalle kuin koulupollellekin! :)




Tein videokoosteen kyseisestä treenistä. Ensimmäinen oma tekemäni video, mielestäni onnistuin jopa aika hyvin! Laatu on hieman huono, pahoittelen. Lupaan koittaa parantaa sitä seuraavaan videoon. 
Videot kuvasi äiti. Kiitos. 

Aivotärähdyksestä olen nyt vihdoin ja viimein toipunut täysin. Tiistain ja keskiviikon vietin leväten ja kirkkaita valoja vältellen. Perjantaina viimeisetkin säryt olivat loppuneet. Selkä ja niska vielä vihoittelevat relaxanteista huolimatta, mutta eiköhän tämä tästä. Isot kiitokset lääkäri Suville, joka onneksemme sattui olemaan tallilla putoamiseni aikaan. Uuden kypärähankkeen jälkeen ratsastelut jatkuvat normaalisti, nyt kun kummatkin on taas Back On Track! ;)

Hyviä treenejä ja kivaa viikonloppua kaikille! :) 

- Aino 

Ystävät?

Olen tosi kiireinen ihminen, ainakin nykyään. Eikä se nyt näytä loppuvan. Eikä siinä mitään, tykkään jutuistani tosi paljon ja itsehän olen näin valinnut! En siis valita asioista joita olen päättänyt tehdä, vaan lähinnä siitä kiireestä ja ajanpuutteesta sekä sen aiheuttamasta harmista. Vika ei siis missään nimessä ole tekemisissäni vain nimenomaan vuorokausien lyhyydessä. ;D Edes kolme lisätuntia vuorokauteen olisi jo paljon parempi! 

Mun päivät ja viikot soljuvat aika äkkiä ohitse. Lähestulkoon joka päivä menee samalla tavalla paikasta toiseen kiirehtimiseen. Joka päivä on aina yksi selviytyminen lisää. Kuitenkin tykkään tästä, enkä vaihtaisi mitään pois. Tai no, ehkä tuon koulun... 

6:15 - herätys
7:20 - bussilla Turkuun kouluun
8:15 - koulu alkaa
13:00 tai 14:30 - koulu päättyy
13:20 tai 14:50 - salille
16:30 tai 17:30 - kotona
18:00 - tallille
20:30 - 21:00 - kotiin
22:15 - nukkumaan

Siinä meikäläisen jokapäiväinen ohjelma. Viikonloput kuluvat nukkuessa väsymystä pois, tallilla, salilla ja Timon luona viettämässä tärkeää parisuhdeaikaa. Mitään ylimääräistä ei siis kauheasti ehdi tekemään. Jos pitää päästä esimerkiksi ostamaan uusia vaatteita, täytyy se suunnitella tarkasti, milloin olisi siihen mahdollisuus ja tuokin aika on hyvin todennäköisesti rajoitettu. 

Ymmärrän siis, ettei minulla oikein ole ystäviä tai mitään kaveripiiriä. Ymmärrän täysin. Kuka haluaa olla jonkun tälläisen ihmisen kaveri, joka ei koskaan ehdi näkemään? Ja harvoin edes juttelemaan whatsapissa, kun on koko ajan jotain muuta tekemistä. Kavereista, joita nyt ei koskaan minulla ole turhan paljon ollut, se tottakai saattaa tuntua epäreilulta. Että pistän asioita heidän edellensä. Ehkä pistänkin, mutta asiat nyt vain on näin, näin minä olen ne priorisoinut. First things first. Kuulostaa rajulta, mutta mielestäni ei se sitä ole. On myös monia muita asioita kuin kaverien näkeminen, joista joudun tinkimään. 

Päätin nyt kirjoittaa aiheesta sillä se pyörii päässäni usein. Aiheesta on myös "kyselty" Ask.fm sivustollani. Lähinnä halveksuvaan sävyyn, että hei haloo miksei sulla oo kavereita? En ole jaksanut vastata noihin kysymyksiin. 

Välillä tuntuu tosi pahalta, kun en ole minkään porukan keskipiste tai että ei ole ketään kelle jutella. Sitäpaitsi onhan mulla! Pari hassua. (Onneksi!)  Ei varsinaisia parhaita ystäviä. Eikä kehenkään mitään jatkuvaa yhteydenpitoa. 
Koulussa olen yksin tai Timon kanssa. Jippii, ensi vuotta odotellessa kun Timo viettää aikaansa intissä. No, olen tottunut olemaan yksin ja pärjään kyllä. Tuota olenkin miettinyt pajon lähiaikoina. En mä edes tarvii mitään ystäviä, mitää porukkaa, ketään kelle jutella. Mä pärjään yksinkin. Mä jumalauta pärjään. Katotaaks? 

Toinen syy kaverittomuuteni on ehdottomasti ujouteni. En minä uskalla mennä ujuttamaan itseäni mihinkään porukkaan. En minä halua olla mikään kolmas tai neljäs pyörä. En minä uskalla mennä yhtäkkiä esittäytymään. Ei, en ole sellainen. Enkä tiedä, haluaisinko edes. 

Jos minulla ystäviä nyt olisi, vaadittaisi heiltä kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Joka on kuitenkin aika paljon vaadittu. Timo on loistava esimerkki tästä: hän ymmärtää minun kiireeni ja aikatauluni. Hän on kärsivällinen ja ymmärtäväinen aikani suhteen. Hän osaa arvostaa sitä aikaa, jonka perjantaista lauantaihin meille pystyn hoitamaan. Kiitos Timo. <3 

<3

Suhtautuminen kaverittomuuteeni on siis hieman ristiriitainen. Tavallaan halusin parin tytön tyttöjengin, joiden kanssa jutskailla, järjestää kivoja juttuja, nauraa, itkeä, jakaa asioita ja vaikka matkustella. Tavallaan haluaisin oman luottoystävän, joka olisi kuin sisko. Tavallaan taas asenteeni on se, ettei minua kiinnosta. Että mä pärjään yksinkin. Tai no en yksin, mutta ilman kavereita. Tavallaan minullahan on kyllä paljon läheisiä ympärilläni. Perhe, Timo, koirat, Lore, tallikaverit, suku... Kyllähän siinä niitä on. Silti joskus tuntuu huonolta, että jotain puuttuu, että jään jostain paitsi. Hmmm....

Onhan mulla tämä ystävä <3 

Family <3

Ja vielä lopuksi:
Anteeksi kaikki (entiset?) ystäväni ja kaverini, joita en ole ehtinyt nähdä. Pahoitteluni siitä. Kai sitä voisi jotain tehdä toisin, mutta ei nyt ihan heti tule mieleen... Ehkä joskus paremmassa "elämäntilanteessa" sitten pystyy taas ystävystymään. Jos ei nyt. 


Ristiriitaista. 

- Aino