Ystävät?

Olen tosi kiireinen ihminen, ainakin nykyään. Eikä se nyt näytä loppuvan. Eikä siinä mitään, tykkään jutuistani tosi paljon ja itsehän olen näin valinnut! En siis valita asioista joita olen päättänyt tehdä, vaan lähinnä siitä kiireestä ja ajanpuutteesta sekä sen aiheuttamasta harmista. Vika ei siis missään nimessä ole tekemisissäni vain nimenomaan vuorokausien lyhyydessä. ;D Edes kolme lisätuntia vuorokauteen olisi jo paljon parempi! 

Mun päivät ja viikot soljuvat aika äkkiä ohitse. Lähestulkoon joka päivä menee samalla tavalla paikasta toiseen kiirehtimiseen. Joka päivä on aina yksi selviytyminen lisää. Kuitenkin tykkään tästä, enkä vaihtaisi mitään pois. Tai no, ehkä tuon koulun... 

6:15 - herätys
7:20 - bussilla Turkuun kouluun
8:15 - koulu alkaa
13:00 tai 14:30 - koulu päättyy
13:20 tai 14:50 - salille
16:30 tai 17:30 - kotona
18:00 - tallille
20:30 - 21:00 - kotiin
22:15 - nukkumaan

Siinä meikäläisen jokapäiväinen ohjelma. Viikonloput kuluvat nukkuessa väsymystä pois, tallilla, salilla ja Timon luona viettämässä tärkeää parisuhdeaikaa. Mitään ylimääräistä ei siis kauheasti ehdi tekemään. Jos pitää päästä esimerkiksi ostamaan uusia vaatteita, täytyy se suunnitella tarkasti, milloin olisi siihen mahdollisuus ja tuokin aika on hyvin todennäköisesti rajoitettu. 

Ymmärrän siis, ettei minulla oikein ole ystäviä tai mitään kaveripiiriä. Ymmärrän täysin. Kuka haluaa olla jonkun tälläisen ihmisen kaveri, joka ei koskaan ehdi näkemään? Ja harvoin edes juttelemaan whatsapissa, kun on koko ajan jotain muuta tekemistä. Kavereista, joita nyt ei koskaan minulla ole turhan paljon ollut, se tottakai saattaa tuntua epäreilulta. Että pistän asioita heidän edellensä. Ehkä pistänkin, mutta asiat nyt vain on näin, näin minä olen ne priorisoinut. First things first. Kuulostaa rajulta, mutta mielestäni ei se sitä ole. On myös monia muita asioita kuin kaverien näkeminen, joista joudun tinkimään. 

Päätin nyt kirjoittaa aiheesta sillä se pyörii päässäni usein. Aiheesta on myös "kyselty" Ask.fm sivustollani. Lähinnä halveksuvaan sävyyn, että hei haloo miksei sulla oo kavereita? En ole jaksanut vastata noihin kysymyksiin. 

Välillä tuntuu tosi pahalta, kun en ole minkään porukan keskipiste tai että ei ole ketään kelle jutella. Sitäpaitsi onhan mulla! Pari hassua. (Onneksi!)  Ei varsinaisia parhaita ystäviä. Eikä kehenkään mitään jatkuvaa yhteydenpitoa. 
Koulussa olen yksin tai Timon kanssa. Jippii, ensi vuotta odotellessa kun Timo viettää aikaansa intissä. No, olen tottunut olemaan yksin ja pärjään kyllä. Tuota olenkin miettinyt pajon lähiaikoina. En mä edes tarvii mitään ystäviä, mitää porukkaa, ketään kelle jutella. Mä pärjään yksinkin. Mä jumalauta pärjään. Katotaaks? 

Toinen syy kaverittomuuteni on ehdottomasti ujouteni. En minä uskalla mennä ujuttamaan itseäni mihinkään porukkaan. En minä halua olla mikään kolmas tai neljäs pyörä. En minä uskalla mennä yhtäkkiä esittäytymään. Ei, en ole sellainen. Enkä tiedä, haluaisinko edes. 

Jos minulla ystäviä nyt olisi, vaadittaisi heiltä kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Joka on kuitenkin aika paljon vaadittu. Timo on loistava esimerkki tästä: hän ymmärtää minun kiireeni ja aikatauluni. Hän on kärsivällinen ja ymmärtäväinen aikani suhteen. Hän osaa arvostaa sitä aikaa, jonka perjantaista lauantaihin meille pystyn hoitamaan. Kiitos Timo. <3 

<3

Suhtautuminen kaverittomuuteeni on siis hieman ristiriitainen. Tavallaan halusin parin tytön tyttöjengin, joiden kanssa jutskailla, järjestää kivoja juttuja, nauraa, itkeä, jakaa asioita ja vaikka matkustella. Tavallaan haluaisin oman luottoystävän, joka olisi kuin sisko. Tavallaan taas asenteeni on se, ettei minua kiinnosta. Että mä pärjään yksinkin. Tai no en yksin, mutta ilman kavereita. Tavallaan minullahan on kyllä paljon läheisiä ympärilläni. Perhe, Timo, koirat, Lore, tallikaverit, suku... Kyllähän siinä niitä on. Silti joskus tuntuu huonolta, että jotain puuttuu, että jään jostain paitsi. Hmmm....

Onhan mulla tämä ystävä <3 

Family <3

Ja vielä lopuksi:
Anteeksi kaikki (entiset?) ystäväni ja kaverini, joita en ole ehtinyt nähdä. Pahoitteluni siitä. Kai sitä voisi jotain tehdä toisin, mutta ei nyt ihan heti tule mieleen... Ehkä joskus paremmassa "elämäntilanteessa" sitten pystyy taas ystävystymään. Jos ei nyt. 


Ristiriitaista. 

- Aino