Mieluummin ollaan sitten puhumatta mitään. Olet sitten vaan yksin epäonnistumiesi ja hyvien yritystesi kanssa. Joku menee aina edelle, jostain muusta ollaan aina enemmän ylpeitä ja luonnollisesti, se vie kaiken huomion pois sinusta.
Tätä tekstiä on hirveän vaikea kirjoittaa kuulostamatta katkeralta. Katkera en välttämättä ole vaan lähinnä harmissani ja pettynyt. Olen jo pari vuotta ja etenkin viime aikoina miettinyt tätä asiaa. En ole saavuttanut mitään, mistä kukaan olisi ylpeä.
En ole minkään Suomenmestari, en ole koskaan kuulunut mihinkään maajoukkueeseen. Ratsastuksessa ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä, koska pankkitilillä ei ole sellaista summaa. Ja ne, jotka ovat minun mielestä onnistumisia minun mittakaavassani, eivät näytä onnistumisilta tai saavutuksilta muille. Hyppään pienempiä esteitä kuin muut ja ratsastan karvaisemmalla hevosella samaan aikaan kun muut liitävät puolet korkeampia esteitä hyvillä ja arvokkailla hevosilla.
Fitness jutuissa minulla voi olla mahdollisuuksia pärjätä ja siellä kaikki perustuu melkein aina kovaan työskentelyyn. Toki geenitkin vaikuttavat, mutta siellä ei vaatimuksena ole satatuhatta pankkitilillä. Siellä kovaa työtä arvostetaan ja mikäli tahkot paljon töitä unelmiesi eteen ja teet niinkuin pitää, on jopa mahdollista päästä kilpailemaan isoille lavoille Suomen väreissä. Ratsastuksessa näin ei ole.
Perheeni ja sukuni vihaavat sanaa fitness. Sitä ei ymmärretä. Ja odotappas kun lihas alkaa kasvaa tai elopainoa alkaa korkeiden kaloreiden takia kertyä, saat pian kuulla olevasi läski ja kuulet näyttäväsi kamalalta. No ihan kiva, kuinka monen vanhemmat sanovat lapsensa näyttävän kamalalta? :D Kun joskus sinne SM-lavalle astun kireän, lihaksikkaan ja ruskean kroppani kanssa, tiedän, että montakaan "Hyvä Aino!" huutoa en tule kuulemaan. Tiedän myös että kumpikaan vanhemmistani ei tule jakamaan voittokuviani Facebookissa saatikka sanomaan että ovat minusta ylpeitä. He häpeävät, koska heidän tyttärensä harrastaa sairasta lajia ja näyttää kamalalta. Onneksi teen sitä vain itseni takia.
Pahinta on, jos esimerkiksi suvussa on joku, joka on menestynyt ja on niittänyt mainetta lajissaan tai missä tahansa tekemisessään. Silloin ei muusta puhutakkaan. Silloin kaikki muut ovat pelkkää roskaa, joista ei kannata edes puhua, eiväthän he ole mitään saavuttaneet. Koita siinä sitten olla iloinen jonkun muun puolesta, saatikka ajatella itse olevasi hyvä edes joissain asioissa.
Ei pitäisi vertailla itseään muihin, mutta sitä se vaan nykyään on. Parhaat pärjää, loput jäävät yhteiskunnan loskaksi. On pärjättävä, on oltava menestynyt edes jossain.
Olen todella kunnianhimoinen ihminen ja minulla on paljon unelmia. Sen takia erityisesti minua kirpaisee nämä asiat, ja se, etten ole vielä koskaan pärjännyt oikein missään. Ainakaan niin paljon, että lehdet kirjoittelisivat minusta tai että äitini hehkuttaisi töissä ja joka puolella että "meidän Aino sitä ja meidän Aino tätä ja katsokaa taas miten meidän Aino on lehdessä". Vaadin itseltäni paljon, tiedän. Mutta vähemmällä et ole Mitään.
- Aino
