Mitä meille nyt kuuluu?

Heips! 

Tälläinen pieni kuulumispainoitteinen postaus on varmaan nyt tarpeen. On nimittäin aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut esimerkiksi Loresta ja hänen voinnistaan. Ei siinä, Lore on nyt taas normaali oma itsensä ja kaikki on hyvin. Hitassti ollaan antibioottikuurin loppumisen jälkeen aloiteltu liikutusta. Aluksi vain reippaita ja hieman pidemipiä käyntilenkkejä. Sitten mukaan hieman ravia. Ja niin edespäin. Nyt parin viikon hissukseen menemisen jälkeen ollaan aikalailla normaaleissa liikutuksissa. Loren kunto hieman pääsi heikkenemään sairaslomansa aikana, mutta loma oli kuitenkin niin lyhyt, että äkkiäkös tuo taas kohenee. Lihaksiakin pääsi vähän katoamaan, jos tarkasti katsoo ja lähtee analysoimaan. Ja kyllähän nekin sieltä taas äkkiä tulee takaisin, kunhan hieman saavat enemmän rasitetta ja aktivointia. 

Tällä viikolla on tarkoitus aloittaa pikkuhiljaa taas hieman hyppelöimään. Tai no, aloitan varmaan puomi-kavaletti työskentelyllä. Olen muutenkin noiden erilaisten puomi-kavalettiharjoitteiden kanssa superinnoissani! Niitä on mielessä vaikka ja mitä erilaisia, jotka tekevät taatusti hyvää! Ei tarvitse paljon hypätä isompia esteitä, silloin tällöin varmasti riittää, ettei nyt ihan joka viikolla. Sitten näitä hallittavuustreenejä ja muita sellaisia hankalia harjoitteita vaan aina kun jaksaa kalustoa kentälle raahata! 

Myös sileällä mulla ja Lorella on paljon tehtävää. Haluaisin saada Lorea pysymään hieman taas pidempiä aikoja muodossa ja käyttämään kaikkia lihaksiaan ja raajojaan liikkumiseen. Sellaiset ihme sluibailut saa nyt luvan riittää! :D Kuolaimena pidän varmaan koko ajan kolmipalan, apuvälineistä en niin kauheasti pidä, mutta silloin tällöin käytän kyllä apuohjaa etujalkojen välistä. Tämä auttaa siihen, ettei Lore saa päätään kokonaan ylös. Silti saan itse tehdä sen duunin, että se kulkee kauniisti muodossa. Tuo apuohja vain hieman helpottaa hommaani.
Myös Loren tasapaino on työn alla! Paljon keskellä kenttää ratsastamista, niin ettei se saa tukea maneesin seinistä. Myös maastoilu on tässä tärkeässä osassa! Pitkin ohjin käppäilykin tekee hyvää.  
On myös kivoja juttuja, joilla saan venytettyä Loren kylkiä ja kaulaa. Näitäkin aion tehdä ja hankkia varmasti vielä lisää erilaisia harjotteita tuon venyvyyden varalle. Se venyttelykin kun on niin tärkeä juttu tehdä. Jokaisen ratsastuskerran keskellä ja/tai jälkeen teen pieniä venyttelyjä. Ja on aivan superkivaa seurata miten se etenee! 

Tällaisia suunnitelmia! Kisasuunnitelmia ei nyt ole, katsotaan niitä sitten myöhemmin. Kausi alkaakin jo olla ohi, mutta ainahan niitä pikkukisoja on. No, ehkä talvella jotkut pikkukisat ja keväällä sitten ollaan terässä! ;) 

Meidän Taru jääkin nyt sitten pois kuvioista ratsastuksen osalta leikkauksen takia useammaksi kuukaudeksi. Tulee varmasti olemaan hänelle kovia aikoja. Toivottavasti kuitenkin kaikki sujuu hyvin ja parantuminen tapahtuu niin kuin pitääkin! Täydet tsempit multa meidän ihanalle Tarulle! <3 Kyllä sä kestät ja pystyt! 

- Aino 

Eväsretki metsässä kera hevosten ja ystävien

Tänään, kauniina syyssunnuntaina, teimme eväsretken tallimme heikkapolkujen päähän. Kuulostaa lyhyeltä matkalta, mutta kyllähän sitä ratsastaen kertyi sellaiset 3 kilometriä per suunta. Ratsain mukana olivat äiti & Eki, Helka & Kajo sekä Jaana & Prinssi. Itse kävelin heidän mukanaan eväspaikalle, jossa Lasse, Marjo ja Jouni jo odottelivatkin meitä kamojen, eväiden ja muurikkapannun kanssa. Ei muuta kun hepat irti varusteista, kiinni puuhun nauttimaan luonnosta meidän syödessämme. No, onneksi hepoillakin oli eväät. Nimittäin päiväheinät syötiin tänään metäsmaisemissa. Niitä mutustellessa kaikki olivat oikein tyytyväisiä. 
Meillä kaksijalkaisilla taas oli eväänä muun muassa lettuja, pullia, kahvia, lihapiirakoita, keksiä, mummon mehua ja karkkeja. Nam nam. 
Oli niin ihanaa viettää aikaa taas ihanien ihmisten kanssa, joiden kanssa juttua riittää. Oli mukavaa katsella hevosten rauhallista mussuttelua keskellä luontoa. Kaikki oli niin rauhallista ja kaunista. Pidän tuollaisista hetkistä paljon. 

Vähän jännitti, pysyykö ne nyt siinä puussa kiinni tai että tuleeko joku paniikkitilanne, mutta jännitys osoittautui turhaksi. Hyvä niin. Kaikki sujui hyvin, voi siis toisenkin kerran lähteä tuollaiselle yhteiselle eväsretkelle! :) 

Me ihmiset nautimme, emme antaneet pienen sadepisaroiden ripsotuksen häiritä kivaa hetkeämme ja hepat olivat selvästi mielissään. En tiedä johtuiko tuo heinästä vai tuon koko reissun erikoisuudesta. Pääasia että kuitenkin nauttivat hekin. 

<3

Kaikki kuvat (c) Lars- Erik Jansson 

Meillä on kyllä niin kiva talliporukka! On hienoa, että voidaan tehdä monenlaisia erilaisia asioita yhdessä ja järjestää kaikenlaisia juttuja. Tuo mukavasti piristystä ja rentoutumista arjen keskelle! :) 

- Aino 

Paljon puhuttu Mami

Hejssan! 

Blogissani tulee hyvin usein esille oma äitini. Usein saatan hänestä kirjoittaa "mami" termillä. Se on meinaan paljon käytetty nimi meillä. ;) Tämä postaus ei vain kerro äidistäni, vaan on tavallaan myös omistettu hänelle. 

Äitini on aloittanut oman hevosharrastuksensa Salossa jo teini-ikäisenä tai hieman ennenkin. Oma hoitohevonenkin löytyi läheisestä ratsastuskoulusta. Tätä kautta mami on hurahtanut hevosiin ja oppinut paljon paljon asioita. Äidille myös tuli elämänvaihe, johon ei hevosia kuulunut. Kumminkin kun itse täytin kuusi vuotta, hevoset astuivat minun ja myös totta maar äitini elämään. Silloin sain ensimmäisen hoitoponini, Liinun. Liinu oli suloinen ja suurisieluinen pippurinen shetlanninponi valkoisilla ja ruskeilla kuvioilla. Liinun kanssa opin ratsastamaan ja käsittelemään hevosia ja erilaisia tilanteita niiden kanssa. Äiti oli koko ajan avustamassa ja neuvomassa. Hän auttoi ja kannusti hurjasti eteenpäin. Tätä Liinu-vaihetta kesti noin kuusi vuotta. Tänä aikana myös äiti puuhasi Liinun kanssa ja myös ratsasti Liinun omistajan Mintun Viljami-suokkia. Mami oli ikionnellinen päästessään itsekin satulaan! Kävimme tässä samalla sen kuutisen vuotta Aurassa ratsastustunneilla, me kummatkin. 

Rakkaat siellä <3 Nämä on näitä viimeisiä kuvia... 

Sitten setäni vaimo Taru sai päähänsä ostaa hevosen, Pyrken, jota oli jo vuokraillut jonkin aikaa. Hän pyysi meitä siihen mukaan. Minun ollessa kaverini kanssa Ulvilassa oli äiti miettinyt asiaa. Ja kas, kun tulin kotiin, odotti minua yllätyspommi! Äiti kysyi minulta haluaisinko oman hevosen! Tai ikäänkuin. Onnesta soikeana vastasin kyllä, ja lähdimme katsomaan Pyrkeä. Alku ei sujunut hyvin, mutta halusin kuitenkin Pyrkeen osalliseksi! Ja näin hevosellinen elämänvaihe sai jatkoa! Äiti oli paljon läsnä myös minun ja Pyrken arjessa. Valmentautumista, treeniä ja maastolenkkejä. Silloin äiti kulki niitä vielä omin jaloin tai fillarin kanssa. Ja kun Pyrke sairastui, oli äiti aina meidän kuskina klinikoille, auttoi jaksamaan vaikeita hetkiä sen puolentoista vuoden aikana, odotteli kanssamme eläinlääkäreitä, auttoi lääkkeiden ja iänikuisen kävelyttämisen kanssa. Täysin korvaamatonta! Ainakin näin kun sitä ajattelee, niin arvostan sitä kyllä todella paljon! <3 
Kun sitten teimme yhdessä tiimimme kanssa päätöksen Pyrken tuskien lopettamisesta, oli äiti tässäkin asiassa läsnä. Ja kun minulla ja Tarulla pehmenivät aivot surusta, toimi äiti ainoana järkevänä ihmisenä ja piti huolta meistä kaikista. Auttoi minua pääsemään surusta yli. 

Mami & Pyrke 

Sitten noin puolen vuoden ajan kun etsimme kovasti uutta hevosta, oli äiti mukana esittämässä tärkeitä kysymyksiä ja miettimässä ja katselemassa. Ajoi Tarun kanssa monta sataa kilometriä. Kun vihdoin löysimme sen oman kultakimpaleemme Loren Vaasasta, äiti alkoi heti häärimään Loren kanssa ja auttelemaan minua tallijutuissa. Saamme tallilla kaiken hoidettua supernopeasti, kun meitä on kaksi. Äiti edelleen kuskaa minua ja Lore kisoihin ja tarvittaessa muuallekin. Ja toimii tietysti myös maksumiehenä... :D Äiti rohkaisee ja kannustaa meitä paljon! Se on minulle ja Lorelle tosi tärkeää! Kisoihin lähteminenkin on nykyään jo niin helppoa, kun on sanomattakin selvää, mitä duuneja kumpikin tekee tallille päästyäämme ennen kisoihin lähtöä. Mitä tekisinkään ilman äitiä... 

Silloin kun vasta etsimme uutta hevosta, halusi äiti jo kuumeisesti hevosen selkään. Tallillamme oli Eki, joka vaikutti yksinäiseltä. Sen liikuttaja nimittäin jäi äitiyslomalle, joten Ekin liikunta jäi vähäiselle. Äiti otti yhteyttä Ekin omistajaan ja sai tältä luvan alkaa ratsastelemaan Ekiä silloin tällöin. Ja nyt tämä "silloin tällöin" on päätynyt siihen, että äiti pitää sydänkäpystään Ekiä kuin omaansa. Ratsastaakin sitä 4-5 kertaa viikossa! Ihanaa että vanha suomenhevospappakin sai taas tekemistä ja onkin tällä hetkellä melko pirteä setä. (Eki täytti juuri 20 vuotta)

Ihanaa, kun saamme viettää yhteisiä hevosentuoksuisia hetkiä äitini kanssa! Ihanaa, että meillä on (ainakin) yksi yhteinen kiinnostuksen kohde! 

<3

Kiitos äiti. En voi ikinä tarpeeksi kiittää sua näistä kaikista mahdollisuuksista ja hetkistä, joita olet mulle antanut ja annat edelleen. Kiitos. 

- Rakas tyttäresi Aino 

Kisakuvia

Näitä on aina niin ihana katsella! Pieni hetken hetki ikuistettu yhteen kuvaan. Yleensä myös nämä kisakuvat ovat ihanan tarkkoja ja värikkäitä! Jos nyt hyödyn kannalta ajatellaan, niin niistä myös huomaa helposti omia virheitään! Esimerkiksi meikäläisellä tuo vasen käsi, aina vähän alempana kui oikea! Onneksi kumminkin ollaan saatu sitä korjattua jo melkoisen hyvin! :) Vielä kun tuo katse saataisiin suunnattua seuraavalle esteelle... 

Ihana kesä ja kisat! Nyt keskitytään Loren saikun jälkeen lähinnä monipuoliseen ja hyvään treeniin. Hiotaan mun ratsastusta, yhteistyötä ja Loren lihaksia. I'm so motivated! 

- Aino