Loraus Pyrkimystä: Paljon puhuttu Mami

Hejssan!

Blogissani tulee hyvin usein esille oma äitini. Usein saatan hänestä kirjoittaa "mami" termillä. Se on meinaan paljon käytetty nimi meillä. ;) Tämä postaus ei vain kerro äidistäni, vaan on tavallaan myös omistettu hänelle.

Äitini on aloittanut oman hevosharrastuksensa Salossa jo teini-ikäisenä tai hieman ennenkin. Oma hoitohevonenkin löytyi läheisestä ratsastuskoulusta. Tätä kautta mami on hurahtanut hevosiin ja oppinut paljon paljon asioita. Äidille myös tuli elämänvaihe, johon ei hevosia kuulunut. Kumminkin kun itse täytin kuusi vuotta, hevoset astuivat minun ja myös totta maar äitini elämään. Silloin sain ensimmäisen hoitoponini, Liinun. Liinu oli suloinen ja suurisieluinen pippurinen shetlanninponi valkoisilla ja ruskeilla kuvioilla. Liinun kanssa opin ratsastamaan ja käsittelemään hevosia ja erilaisia tilanteita niiden kanssa. Äiti oli koko ajan avustamassa ja neuvomassa. Hän auttoi ja kannusti hurjasti eteenpäin. Tätä Liinu-vaihetta kesti noin kuusi vuotta. Tänä aikana myös äiti puuhasi Liinun kanssa ja myös ratsasti Liinun omistajan Mintun Viljami-suokkia. Mami oli ikionnellinen päästessään itsekin satulaan! Kävimme tässä samalla sen kuutisen vuotta Aurassa ratsastustunneilla, me kummatkin.

Rakkaat siellä <3 Nämä on näitä viimeisiä kuvia...

Sitten setäni vaimo Taru sai päähänsä ostaa hevosen, Pyrken, jota oli jo vuokraillut jonkin aikaa. Hän pyysi meitä siihen mukaan. Minun ollessa kaverini kanssa Ulvilassa oli äiti miettinyt asiaa. Ja kas, kun tulin kotiin, odotti minua yllätyspommi! Äiti kysyi minulta haluaisinko oman hevosen! Tai ikäänkuin. Onnesta soikeana vastasin kyllä, ja lähdimme katsomaan Pyrkeä. Alku ei sujunut hyvin, mutta halusin kuitenkin Pyrkeen osalliseksi! Ja näin hevosellinen elämänvaihe sai jatkoa! Äiti oli paljon läsnä myös minun ja Pyrken arjessa. Valmentautumista, treeniä ja maastolenkkejä. Silloin äiti kulki niitä vielä omin jaloin tai fillarin kanssa. Ja kun Pyrke sairastui, oli äiti aina meidän kuskina klinikoille, auttoi jaksamaan vaikeita hetkiä sen puolentoista vuoden aikana, odotteli kanssamme eläinlääkäreitä, auttoi lääkkeiden ja iänikuisen kävelyttämisen kanssa. Täysin korvaamatonta! Ainakin näin kun sitä ajattelee, niin arvostan sitä kyllä todella paljon! <3
Kun sitten teimme yhdessä tiimimme kanssa päätöksen Pyrken tuskien lopettamisesta, oli äiti tässäkin asiassa läsnä. Ja kun minulla ja Tarulla pehmenivät aivot surusta, toimi äiti ainoana järkevänä ihmisenä ja piti huolta meistä kaikista. Auttoi minua pääsemään surusta yli.

Mami & Pyrke

Sitten noin puolen vuoden ajan kun etsimme kovasti uutta hevosta, oli äiti mukana esittämässä tärkeitä kysymyksiä ja miettimässä ja katselemassa. Ajoi Tarun kanssa monta sataa kilometriä. Kun vihdoin löysimme sen oman kultakimpaleemme Loren Vaasasta, äiti alkoi heti häärimään Loren kanssa ja auttelemaan minua tallijutuissa. Saamme tallilla kaiken hoidettua supernopeasti, kun meitä on kaksi. Äiti edelleen kuskaa minua ja Lore kisoihin ja tarvittaessa muuallekin. Ja toimii tietysti myös maksumiehenä... :D Äiti rohkaisee ja kannustaa meitä paljon! Se on minulle ja Lorelle tosi tärkeää! Kisoihin lähteminenkin on nykyään jo niin helppoa, kun on sanomattakin selvää, mitä duuneja kumpikin tekee tallille päästyäämme ennen kisoihin lähtöä. Mitä tekisinkään ilman äitiä...

Silloin kun vasta etsimme uutta hevosta, halusi äiti jo kuumeisesti hevosen selkään. Tallillamme oli Eki, joka vaikutti yksinäiseltä. Sen liikuttaja nimittäin jäi äitiyslomalle, joten Ekin liikunta jäi vähäiselle. Äiti otti yhteyttä Ekin omistajaan ja sai tältä luvan alkaa ratsastelemaan Ekiä silloin tällöin. Ja nyt tämä "silloin tällöin" on päätynyt siihen, että äiti pitää sydänkäpystään Ekiä kuin omaansa. Ratsastaakin sitä 4-5 kertaa viikossa! Ihanaa että vanha suomenhevospappakin sai taas tekemistä ja onkin tällä hetkellä melko pirteä setä. (Eki täytti juuri 20 vuotta)

Ihanaa, kun saamme viettää yhteisiä hevosentuoksuisia hetkiä äitini kanssa! Ihanaa, että meillä on (ainakin) yksi yhteinen kiinnostuksen kohde!