perjantai 7. heinäkuuta 2017

Salo Horse Show 2017


Salo Horse Show on mulle jokavuotinen perinne. Meidän mökki on aivan Salon lähellä, vartin ajomatkan päässä Salo Horse Show:sta. Täten on helppo mennä mökiltä luonnon helmasta Salon keskustaan katsomaan hyvin järjestettyjä kisoja, ihailemaan hienoja hevosia ja hyviä ratsastajia, tapaamaan tuttuja ja shoppailemaan hevostarvikkeita ja muuta mukavaa. Istuin katsomossa valehtelematta koko lauantain, milloin yksin, milloin jonkun tutun kanssa ja illalla kävimme katsomassa Six Bar - korkeushyppykilpailun äitin ja mummun kanssa, kolmen sukupolven voimin. Sekin on jo monen vuoden takainen perinne meillä haha. Sunnuntaina katsoin GP-luokan ennen kotiin lähtöä. 


c. Henni-Leena Helenius 

Torstaina olin kuitenkin myös itse Loren kanssa kyseisellä kentällä kisaamassa. Hypättiin Loren kanssa 90cm tuttuun tapaan. Rata oli kiva ja pohjat äärimmäisen hyvässä kunnossa. Kaikki toimi. Verkassa Lore oli löysähkö ja tuntui, ettei se oikein ollut läsnä. Jouduin tehdä kaikki valmistelut ennen estettä yksin ja Lore ei nostellut jalkojaan. Meinasin jo sanoa äitille, että en starttaa. Kunnes meidän onneksemme joku putosi ratsunsa selästä kilpailuareenalla, jolloin turvaliivistä kuului kova pamahdus. Lore säikähti verkassa tätä pamausta ja siitä lähtien se oli ihan varpaillaan, hereillä. Viimeiset  verkkahypyt sujuivat siis oikeinkin hyvin kunnollisella ilmavaralla ja oli hyvä mieli lähteä radalle. Lorea oli helppo ratsastaa eteenpäin ja eteenpäinratsastus ja jalalla korjaaminen oli muutenkin sen päivän agendana. Rata oli sujuva ja tultiin hyville etäisyyksille. Puhuin paljon Lorelle ja mikä tärkeintä, ratsastin! :D Harmillisesti toisen vaiheen viimeinen puomi tuli alas, tultiin liian lähelle estettä ja jäin ilmeisesti sisäohjaan kiinni liikaa yrittäessäni jotenkin korjata tilannetta, mutta Lore ei jaksanut enää korjata ratsastajan virhettä joten se puomi lähti mukaan. Harmittaa totta kai, ei tullut nollaa taaskaan... Noh, oppia ikävä kaikki.  Ja ehkä sekin nolla sieltä sitten vielä tulee... 




Kuitenkin hyvillä fiiliksillä koko radasta! Ja Lore oli super, oma itsensä. <3 Kisojen jälkeen shoppailtiin äitin kanssa expo-alueella, ostettiin meille supermagee uusi kisahuopa ja mulle joitain uusia ratsastus/tallivaatteita. :) Kiitos äiti avusta. <3 

Rakkaat <3 

On letkua on johtoa, on vaikka ja mitä! :D On kiva huoltaa huoltonsa ansainnutta rakasta hevosta.  


Seuraavat kisat ovat kahden viikon päästä hieman kauempana, Päijänne Jumping Days. Siellä muutama suomenhevosluokka lauantaina ja sunnuntaina, jäädään sinne siis yöksi. :) 


c. Henni-Leena Helenius

Nyt Lore keräilee voimia sinne saakka, katsotaan mitä sitten seuraavaksi olisi tiedossa. Päätin, että me ei lähdetä Loren kanssa Hankoon, ei oikein ollut sopivia luokkia. Lähden Hanko Sea Horse Week:iin siis vain Erican groomiksi. Can't wait hah! 



- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti