Meidän tallilla on monta hevosta ja tämän vuoksi vaihtumokin on aika nopeaa. Ihmiset joutuvat luopumaan parhaista ystävistään milloin mistäkin syistä. Näinä surullisina hetkinä palaa mieleen viimeiset hetket Pyrken kanssa, been there done that. Samaan aikaan tulee huoli siitä, että mitä jos joutuu luopumaan nykyisestä rakkaudesta, Loresta.
Alussa yritin pitää tunteet loitolla uuden hevosen kanssa. Koitin suhtautua Loreen ihan vaan minä tahansa hevosena. En ehkä juuri antanut sille mahdollistuutta olla ihana ja persoonallinen. Hoisin asiat kyllä, mutten antanut ylimääräistä huomiota tai rapsutellut sitä sen enempää. Pyrken menetettyä ei sitä enää halunnut kiintyä ja rakastua uuteen hevoseen, kun sen menettäminen sattuu silloin niin paljon. On se kummallista miten ihmismieli toimii...
Loren kanssa meni varmaan vuosi, ennenkui väkisinkin kiinnyin siihen, rakastuin ja tajusin kuinka paljon se mulle merkitsee. Nykyään suhde on vielä syventynyt ja olen kiintynyt entistä enemmän meidän ihanuuteemme. Lore tekee siitä niin helppoa. <3 On ollut hyväksi meidän luottamukselle, että molemmat ovat kiintyneitä toisiinsa. Lore on mulle käsittämättömän rakas ja tärkeä, pois en vaihtaisi. Kaikkeni teen sen hyvinvoinnin ja onnellisuuden eteen. Olen tottunut käymään tallilla joka päivä, joskus kaksikin kertaa, tsekkaamassa onko kaikki hyvin (miksei olisi hah) ja antamassa välipalaa tai siivoamassa tarhaa tai muuta sellaista. Tulee kovin orpo olo jos ei mene jonakin päivänä tallille.
Koskaan ei näiden elänten kanssa tiedä, milloin on aika sanoa heipat syystä tai toisesta. Jokaisesta hyvästä ratsastuksesta ja terveestä päivästä tulee olla kiitollinen ja hyvistä hetkistä tulee nauttia täysin rinnoin. Ne eivät valitettavasti ole itsestäänselvyyksiä. Se on kaivertunut mun mieleeni jo viime hevosen kanssa. Nykyään osaa kaikkien vastoinkäymisten (omien sekä muiden) jälkeen arvostaa hienoja hetkiä ja terveitä päiviä paljon enemmän. Ei voi muuta kuin toivoa parasta, pelätä pahinta ja nauttia hetkistä hevosen kanssa.
 |
| Tässä kuvassa näkyy pahimman pelkoa, hiukan toivoa ja kaikkein eniten: pienen ihmisen suuri rakkaus sen parasta ystävää kohtaan. <3 |
Kaikki me tiedämme eläimen ottaessamme, että olemme vastuussa siitä ja sen hyvinvoinnista. Tiedämme, että usein me olemme se osapuoli joka joutuu luopumaan rakkaasta ystävästä. Lohdullista se kuitenkin on, että me saamme päästää parhaan ystävämme tuskistaan, eivätkä he joudu kärsimään. Sitä ei kuitenkaan kannata ihan joka päivä murehtia, vaan nauttia eläimen kanssa siitä ajasta, joka on meille suotu. Antaa eläimelle se kaikki onnellisuus ja hyvinvointi, mikä on mahdollista sille antaa. Luopumisen tuska tulee sitten kun se tulee, ja siitä kannattaa kärsiä vasta kun on sen aika.
 |
| Eki puksuttaa hienosti jo 22. ikävuottaan eikä kukaan murehdi hänen tulevaa poismenoaan, joka joskus koittaa. Hänen kanssa nautitaan vielä täysin rinnoin ja vanhan hevosen ehdoin. Tämä hevonen tarjoaa monelle paljon ihania hetkiä. <3 |
Vastaus retoriseen kysymykseeni otsikossa taitaa olla, että ei voi. Toki mitä enemmän välittää ja rakastaa, sitä vaikeampaa luopuminen on. Mutta ennen luopumista voimme vaan rakastaa, nauttia ja antaa eläimelle ihanan elämän. <3
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti