sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Todella onnistunut itsenäinen treeni


Keskiviikkona tein Loren kanssa sileän työn ohella puomi- ja kavalettityöskentelyä. Laitoin maapuomit pääty-ympyrälle tavallisesti, eli neljä puomia yhdelle isolle ympyrälle jokaiselle neljännekselle. Meillä on joskus ollut vähän vaikeuksia tuon melko yksinkertaisen treenin kanssa, joten päätin nyt kokeilla sitä. Halusin saada Loren menemään hyvässä rytmissä ja tulemaan puomeille hyvin. Halusin myös ettei me oiota ja että tulemme jokaisen puomin keskelle. Treenasin itse siinä samassa myös sitä, että pidän ympyrän ympyränä pohkeiden ja istunnan avulla ja pidän kädet rauhassa. 

Eipä ollut enää yhtään niin vaikea tuo harjoitus! Varsinkin vasempaan kierrokseen meni todella hyvin ja myös oikea sujui hyvin, lopuksi loistavasti ja sain treenattua juuri niitä asioita kun halusinkin. Olen tyytyväinen sekä itseeni että Loreen. Tämän jälkeen tein ravi- ja laukkatyöskentelyä sielällä ja otin pitkillä lähestymisillä ristikkoa noin 80cm. Lore tuli sille hyvin ja teki pyöreitä hyviä hyppyjä. Treenasin itse tässäkin kohtaa rauhallisia kevyitä käsiä ja istuntaa ennen hyppyä. 

Keskiympyrällä minulla oli ristikko R:n kohdalla ja kavaletti S:n kohdalla. Ympyrän keskellä oli myös yksi kavaletti I:n kohdalla. Menin ensin ristikkoa ja reunimmaista kavalettia ympyrällä molempiin suuntiin, meni tosi hyvin! Tässä tarkoituksena oli myös saada Lore laskeutumaan oikeaan laukkaan. Tämän jälkeen otin mukaan keskimmäisen kavaletin ja tein kahdeksikkoa: ristikko vasemmalta - keskimmäinen kavaletti vasempaan - reunimmainen kavaletti oikeaan - keskimmäinen kavaletti vasempaan - ristikko taas vasempaan ja sama rundi jatkui ja jatkui. Vaihdoin suuntaakin jossain kohtaa. Luulin, että tämä harjoitus olisi ollut tosi haastava ja veikkasin että siinä tulee ongelmia. Vaan ei tullut! Keskityin kieli keskellä suuta hyvin ratsastamiseen, istumiseen, käsiin ja asetuksiin. Lore tuli lähes joka kerta myötälaukassa alas ja kahdeksikko oli sujuvaa ja kaikki vaan toimi! Hieno fiilis! 

Lopuksi annoin Loren laukata vähän vapaammalla ohjalla ja tulin myös muutaman kerran ristikkoa vapaammalla ohjalla niin, että Lore sai itse katsoa paikkansa hypätä ja "selviytyä" esteestä itse. Hyvin meni sekin, Lore-poika sai paljon kehuja! :) 

Oli niin hieno fiilis saada onnistunut treeni aikaan itsenäisesti, ilman valmentajaa! Molemmat olivat tyytyväisiä ja hikisiä treenin päätteeksi, hevonen ja minä. :D 


Yksi asia, jonka luulen vaikuttaneen treenin onnistumiseen, oli päättäväisyys. Koska paloa ja motivaatiota löytyy, päätin oikein kunnolla keskiviikkona päivällä treeniä suunnitellessani, että tänään keskityn ihan täysiä ja ratsastan just eikä melkeen niinkuin kuuluu! Ja se toimi. Hoin itselleni mielessäni mun huippuvalmentajien huutamia asioita ja korjasin omia virheitäni heti kun niitä huomasin. Näillä fiiliksillä on hyvä jatkaa kohti kisoja! 

Näin me nautitaan kesäilloista.  <3




- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti