maanantai 8. helmikuuta 2016

Kontrollitreeniä valmennuksessa


Kun ratsastin hiukan enemmän Lorella tuossa syksyn aikana, tein melkoisen paljon kontrollitreeniä puomien ja kavalettien kera. Veikkaan, että jopa kerran viikossa tuli tehtyä jonkinlaista puomien ja kavalettien kanssa treenailua. Kontrollitreenien lisäksi ovat ne myös loistavia lihasjumppia. Lihas on tottakai hyvin oleellinen asia, mutta ehkä sitäkin tärkeämpänä koen itse kontrollia, jota meidän pitää harjoitella säännöllisesti, jottei se katoa. Jos ratsukolla ei ole kontrolli hallussa, on meno vauhdikasta, jopa vaarallista. Riskejä tulee tässä lajissa muutenkin, niin hevoselle kuin ratsastajallekin, joten niiden minimointi on tärkeää. Hyvä kontrolli on yksi niistä. 

Vähään aikaan en ole harjoitellut Loren kanssa kontrollijuttuja nyt kun ratsastuskerrat ovat vähentyneet. Yksi kerta viikossa valmennus, kerran viikossa pyrin viemään Loren maastoon ja jäljelle jäävän yhden kerran menen mieluiten sileällä vaan, koska sekin on tosi tärkeää ja siinäkin meillä on kamalasti hiomista ja opeteltavaa. Tämän takia kontrollitreenit ovat kärsineet, eli oli todella hyvä että valmennuksessa keskityimme niihin, viime keskiviikkona. 

Aluksi kontrollia oli kavalettitreenissä vaikeampi saada, mutta helpotuksekseni huomasin, että se löytyi sieltä hyvin nopeasti. Eli ei se aivan kokonaan ole meiltä unohtunut. Kavaletti-käännöstreenin lisäksi menimme jumppasarjaa, jonka viimeinen este oli korkeampi kuin muut. Alussa vauhtia löytyi aivan liikaa, mutta parani loppua kohden ja viimeinen jumppa oli aivan tosi kaunista katseltavaa (ja ratsastettavaa). Hyvä me! <3 





Tällä viikolla onkin sitten tiedossa uusia heppakokemuksia ja lauantaina pienet estekisat kotitallilla. Käydään siellä vähän hakemassa kisamoodia ja hyödyntämään kotikisoja. Näistä lisää sitten viikonloppuna! 

Kivaa viikkoa kaikille! :) 

- Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti