sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Wanhojen tansseihin valmistautumista


Voi kuulkaa, se vaatii enemmän kuin voisi heti ajatella! Tiesin kyllä, että valmisteluja, suunnittelua ja rahaa se vaatii, mutta tämä määrä kyllä kieltämättä vähän yllätti. No ei se mitään, aiomme silti tehdä prinsessapäivästäni mahdollisimman täydellisen!

Wanhojen päivän onnistumisessa mukana on tottakai äiti ja myös Taru! Team Lorenzo vauhdissa. Taru osaa meikata hyvin, joten hän meikkaa minut. Hän myös tekee ihania kampauksia ja tuntee hiukseni hyvin, joten hän samassa tekee minulle kampauksenkin. Koemeikki ollaan jo tehty, vielä pitäisi kampausta kokeilla. Se taitaakin vaatia vähän enemmän aikaa. Se tehdään aikalailla heti, kun olen muutamia hankintoja saanut tehdyksi.

Tällä hetkellä ostoslistalta löytyy:

- Meikkivoide
Mullahan itselläni ei ole meikkivoidetta, koska en käytä mitään muuta meikkiä nassussani kuin kulmageeliä ja ripsaria. Helppoa hommaa. Silloin pari kertaa vuodessa kun haluan meikkivoidetta joihinkin juhlallisuuksiin laittaa, lainaan äitini meikkivoidetta, joka ei tietystikään ole ehkä parasta mahdollista omalle hipiälleni. Nyt siis pitää hannkia meikkivoide, joka olisi sopiva juuri minulle.
- Hiuspinnit
Paksut ja runsaat hiukset, aiheuttaa hieman ongelmia tässäkin tilanteessa. No, ainakin tukkaa riittää ja saadaan muhkea ja näyttävä kampaus aikaan. Tavallisia pinnejä pitää olla noin miljoona ja helmipinnejä sitten kampauksen päälle tuomaan lisää säihkettä.
- Irtoripset
Ripsienpidennyksiähän minulla ei enää ole, syystä että ne eivät vain pysy meikäläisen ripsissä. En tiedä mikä siinä mahtaa olla syynä. Kävin kahdella eri laittajalla eikä pysynyt kummankaan laittamana. Äh, harmittaa, ne kun olivat niin mageet ja kätevät! Paitsi että niin, nehän putosivat ensimmäisen viikon aikana... Tämän harmillisuuden vuoksi ostan irtoripset tuomaan lisää syvyyttä ja volyymiä silmiini.
- Säihkyvä rannekoru
Mietin jonkun aikaa, että ostanko tiaran vai oikein kimaltavaisen rannekorun. Päädyin rannekoruun sillä sitä voi käyttää useamminkin. Tiaraa varmaan harvemmin tulisi käytettyä. :D
- Huulipuna
Tässäkin asiassa olen aika surkea tapaus haha. Mulla ei nimittäin ole kuin yksi huulipuna, joka on sellaista sävyä, joka taittaa liilaan, Jos mekossani olisi liilaa, se mätsäisi tosi kauniisti, mutta kun ei ole. Pitänee ostaa punaisempi huulipuna!
- Lämpörullat
Kuulemma on vanhanaikaisia nuo lämpörullat? Ei ainakaan meinannut löytyä millään mistään! Onneksi naapurin varaston kätköistä löytyi. Ihanaa ettei tarvinnut omia ostaa, ovat meinaan aika harvakäyttöiset... 

Mekko on hankittu jo elokuussa. Millainen? Minkä värinen? Se jääköön salaisuudeksi helmikuun kahdeksanteentoista päivään saakka...
Niin siis jos se mahtuu päälle. Kokeiltiin tänään mekkoa äidin kanssa ja huomattiin ettei mekko ole menossa kiinni. 5cm jäi kevyesti ihoa näkyviin eli mitään tsäänssejä ei ollut saada mekkoa kiinni. Hienoa, se on dieetti nyt! Massakausi on siis tuottanut mulle kaikenlaista massaa liiankin hyvin... Nyt vaan dieetataan ja toivotaan parasta. 

Jassu, joka laittaa minulle kynsiä ja on yksi parhaista kavereistani, huolehtii kynsieni kauneudesta myös wanhoissa. Jassu hoitaa myös minun kulmakarvani kondikseen. On mulla niin ihana ja huolehtivainen apujoukko mun ympärillä. Kyllä mun kelpaa!

Vajaa kuukausi wanhoihin ja vielä on vaikka mitä tehtävää! Onneksi tanssit sujuu hyvin ja löytyvät jo melko hyvin selkärangasta. Osaa voisin varmasti tanssia unissanikin. Pieniä viilauksia pitää kyllä vielä tehdä. Luotto siihen, että wanhojen tanssit ja koko päivä menee hyvin, on kova! Tuota päivää on odotettu!

Ainut kritisoitava asia on se, että joudumme tanssimaan Logomossa jo torstaina illalla ja perjantaina aamulla vielä koulussa. Joudun siis nukkumaan todennäköisesti tuolilla istuen, jotta meikki ja kampaus pysyvät kunnossa. Ärsyttävää. Kiitos vaan kymmenen vuoden etukäteisvarauksesta Puolalanmäki ja Kerttulin lukio. :D
No, se ei minun wanhojen päivääni pilaa. Kaikki menee oikein hyvin. <3 (mikälisikäli saamme sen mekon kiinni...)


-  Panikoiva dieettiläinen Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti