keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hyvä, hikinen estevalmennus


Jehee, tänään oli taas valmennuksen vuoro! Vähän jänskäsin eilen, että eikai valmennus vaan peruunnu... Olin nimittäin pikaisessa vatsataudissa. Onneksi se kesti vain vajaan päivän ajan, joten ei muuta kun hevosen selkään ja menoksi! 

Ajeltiin jälleen Keiramon tallille kahdeksi, laitettiin hevonen pihalla kuntoon ja siitä sitten maneesiin treenailemaan. On tuo kyllä kiltti otus, siinä se kiltisti seisoi kuntoon laitettaessa sekä poislähdettäessä. Ihana. <3 
Aloiteltiin valmennusta ihan sileän verkalla taas. Kädet ovat parantuneet roimasti tässä parin viikon aikana, jes! Olenkin niihin nyt keskittynyt aika paljon... Oli kiva kuulla että se on tuottanut tulosta. Laukattiin aika paljon alkuverkassa ja kummallekin tuli hiki jo siinä vaiheessa. Kunto kohdillaan haha. Vähän tuossa reippaassa laukassa on sitä ongelmaa, että Lore kaatuu mun sisäpohkeen ympärille. Ulko-ohjaa vaan ahkerammin käyttöön niin ongelma ratkaistu. Tästä mä niin tykkään että kaikki ongelmat ratkeaa heti kun niitä edes ilmestyy! 

Hyppely aloitettiin kavalettitreenillä, jota ollaan menty noin vuosi sitten. Silloin se meni ihan päin mäntyä vaikka menimme sitä yhtä pientä tehtävää varmaan oikeasti puoli tuntia. Nyt kuitenkin tehtävä meni paljon paremmin ja tyylikkäämmin eikä tarvinnut montaa kavaletin ylitystä ottaa (ehkä max 8?) kun oltiin jo tyytyväisiä aikaansaannokseemme. Ollaan siis kehitytty tässäkin. Yksi ratkaiseva asia on varmaan luotto hevoseen ja hevosen luotto muhun. Ja toinen oleellinen asia on sitten se rauhallinen ja hitaampi laukka, jota Lore pystyy nykyään jo paremmin ylläpitämään. 

Kavalettitehtävän jälkeen mentiin noin 70cm korkeaa rataa. Rata oli melko simppeli, helppo ratsastaa. Heposeni sattui olemaan aika villinä siinä alussa joten otimme joka esteen jälkeen käyntisiirtymän jonka jälkeen jatkoimme rauhallisessa laukassa kohti seuraavaa estettä. Ja taas esteen jälkeen siirtymä käyntiin. Lorea otti niiiin paljon päähän! Mutta kyllä se siitä sitten treenin myötä rauhoittui ja lopuksi saimme radan pari kertaa mentyä ihan nätisti ilman käyntisiirtymisiä. 
Alussa sain pari kertaa Lorelta taas muistutuksen, että pidäppä nyt niistä molemmista ohjista ja pohkeista huolta. Jos et nimittäin pidä, niin mäpäs en hyppääkään vaan livahdan tästä esteen ohi hupsista vaan. Ja ratsastajahan oppi pitämään hevosensa ohjien ja pohkeiden välissä. 




Tässä hieman videomateriaalia tämän päivän valmennuksesta. Iskä kuvasi ensimmäistä kertaa ja hyvin näytti kuvaaminen sujuvan! Äitihän siis tosiaan on töissä vielä tuohon aikaan kun minä ja Lore jo pistellään menemään valmennuksessa, joten iskä meitä kuskailee, kuvailee ja auttaa. Kiitos! Ei tämä muuten näin mahdollista olisikaan. 

Tosiaan, hyvä ja hikinen valmennus meillä oli. Lore oli kavioista korviin hikinen, mutta tyytyväisen oloinen. Kotona sitä sitten oltiinkin jo melkoisen väsynyttä pollea. Kaikkensa antanut. <3 

Ensi viikolla sitten uudestaan! 

- Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti