Huhhuh. Sunnuntai ilta, kello on puoli yhdeksän ja voisin jo painua pehkuihin ja nukahtaa. Tämä viikonloppu on ollut raskas ja oikeasti aika heppapainoitteinen!
Perjantaina ei kuitenkaan ollut hepoista tietoakaan. Silloin vietettiin Timon kanssa parisuhdepäivää, ihan huvin vuoksi. Käytiin treffeillä ja ai että kun oli hauskaa ja teki niiin hyvää! Jokaiselle parisuhteelle pitää toisinaan muistaa "uhrata" kunnan deittailuilta. Meidän treffi-iltaan kuului aluksi salilla käsitreeni, jonka jälkeen Finnkinoon ostamaan pähkinöitä ja poppareita (NAM!) ja katsomaan elokuvaa nimeltä "Mies joka rakasti järjestystä". Olin jo aiemmin nähnyt tuon ruotsalaisleffan trailerin ja vaikutti hauskalta ja laadukkaalta elokuvalta joten päätettiin mennä katsomaan se. Napapiirin sankarit 2 saa jäädä johonkin toiseen kertaan. Leffa totisesti olikin hyvä ja myös aika liikuttavaa materiaalia. Leffan jälkeen menimme syömään kauniiseen, tunnelmalliseen ja herkulliseen paikkaan, Golden Grilliin. Golden Grill sijaitsee Hansan yläkerrassa ja sieltä on upeat näkymät kauppatorille. Palvelu oli iloista, ruoka halpaa ja törkeän hyvää ja paikka itsessään rauhallinen, kaunis ja tunnelmallinen. Saimme Timon kanssa meilkein kahdestaan olla siellä... Hyvä paikka, kantsii käydä!
Oli niin ihana ilta, näitä ehdottomasti lisää! <3
Naminami! <3 |
Lauantaina aamulla herätyskello soi jälleen kuudelta. Jo kuudennen kerran tällä viikolla, huoh... No huomenna saisi nukkua pitkään. Aamutallin aika. Aamutalli meni hyvin ja ihan hyvällä energialla. Hepat olivat kilttejä eikä aksidenttejä tällä kertaa tapahtunut. Aamutallin jälkeen menin Loren kanssa maneesiin Olin kyhännyt sinne puomi-kavaletti treenin, keskiympyrällä kaksi puomia ja kaksi kavalettia. Tarkoitus oli saada Loreen tuntumaa ja kontrollia. Vasemmassa kierroksessa onnistui tosi hyvin, oikeaan sai tehdä enemmän töitä. Mutta sujui sekin sitten lopuksi. Tämän jälkeen käytiin vielä vajaa tunnin maastolenkki aurinkoisessa säässä äitin ja Ekin kera. Varttia yli neljä lähdimme tallilta kotiin, vihdoin ja viimein. Äkkiä suihkuun, ruokaa ja vaatteiden vaihto ja auton nokka kohti pikkuserkkuni Ilonan 1-vee synttäreitä!
Synttäreillä tuli päätettyä, että joudun tehdä vielä sunnuntainakin aamutallin. Okei no se siitä nukkumisesta sitten. Otti päähän kyllä kun vielä edellinenkin väsymys painoi päälle. No, ei auttanut.
Kello pirisi taas kerran, jo seitsemännen kerran tällä viikolla kuudelta ja ei muuta kun aamutallin kimppuun. Tämäkin aamutalli meni aika nopsaan ja hyvällä energialla. Tallin tekoa piristivät tauot maneesissa kun käytiin katsomassa Tomaksen estevalmennuksia ja iloittiin tallikavereiden hyvistä treeneistä! Päiväheinien jaon jälkeen lähdettiin puolentoista tunnin maastolenkille vakkariseurassa. Hevoset pääsivät puhkumaan hangessa, kävelemään pitkin ohjin, ravaamaan ja laukkaamaan lumen pehmittämillä teillä, kiipeämään mäkiä ja rämpimään metsissä. Oli lenkin lopuksi tyytyväistä ja väsynyttä jengiä. <3
Eki-pappakin oli ressukka kavioista korviin ihan hiessä! :D
Kolmelta lähdin hierojalle, voi vitsi että teki hyvää! Kiitokset luottohierojalle Pialle joka hieroo mut aina kuntoon!
Tosiaan, 18 tuntia tuli tänä viikonloppuna vietettyä Ylikylän heppaparatiisissa. Huhhuh, melkoista. :D Kotiin päästyämme meille tarjottiin iltatallia.... Hell No!
Nyt sinne vällyjen väliin nukkumaan lämpösukat jalassa että jaksaa taas huomenna herätä kuudelta... Hyvää yötä! <3
<3 |
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti