Dreaming.
Joo, en siis oikeasti ole tältä istumalta lähdössä Espanjan aurinkoon, lämpenevään kevääseen, vaikka mieli tekisi. Se olisi oikeasti parasta mitä nyt voisin tehdä!
Espanja on varmasti lempimaani. Etenkin nyt kun tämä Suomen hyvinvointi on vaakalaudalla kuin bilehileen hyvinvointi sunnuntaiaamuisin. Etenkin kun sää tuolla ulkona ovat harmaampia kuin aikoihin ja vettä sataa varmasti enemmän kuin briteissä. Etenkin kun stressi on läsnä.
Year 2015 |
Mikä Espanjassa viehättää?
Sää. Lähestulkoon jatkuva aurinko ja lämpö. Jos kylmä päivä yllättää, tarkenee silti hupparissa siellä 17 asteen lämmössä. Vaikka tuulee, tuuli on lämmin. Aurinko tekee hyvää niin mielelle kuin kehollekin. Maksaisikohan Kela mun matkat ja suorittaisi kouluni loppuun tällä hyvinvoinnin parantamisen varjolla?
Ilmapiiri. Iloisia ihmisia, joilta puhetta pulppuaa yhtä paljon kuin minulta. Hymyileviä kasvoja ja hyvinvoivia vanhuksia.
Muut olosuhteet. Puhun nyt esimerkiksi tuoksusta, olosta ja äänistä. Kun astuu lentokentältä ulos Espanjan ilmaan, pystyy heti haistamaan tuon ihanan Espanjan oman tuoksun. En tiedä minkä tuon tuoksun aiheuttaa, mutta se on niin koukuttava! Pystyn tälläkin hetkellä haistamaan tuon tuoksun nenässäni... Liikenteen ääni, torvien soiminen ja linnunlaulu ovat vakkariääniä Espanjassa. Ne tekevät siitä Espanjan. Olo on niin energinen ja hyvä, ei millään malttaisi pysyä paikallaan. Huhhuh. Ja miten se liikennekin sujuu niin paljon paremmin kuin täällä Suomessa? Onkohan se ne liikenneympyrät vai se huoleton ajotyyli?
Alhainen hintataso. Koskee oikeasti kaikkea! Paitsi ehkä kalaa... Mutta siis hedelmiä, vihanneksia, lihaa, herkkuja, leipää, juomia, ravintolasafkaa, vaatteita, palveluja, bensaa... Kaikki on Espanjassa halvempaa! Se on varmaankin se verotaso ja se, ettei niillä ihmisillä ole varaa ostaa mitään, jollei tuotteet ole tuon hintatason tuotteita. Jopa ketjuravintola Burger Kingissä ateriat olivat halvempia kuin Suomessa. Suomi voisi ottaa tästä mallia niin ehkä opiskelijoillakin olisi varaa tuhlata rahojaan enemmän.
Ruoka. Namnamnam! Voikohan se olla että ruokien halpuus saa ne maistumaankin paremmalta? :D Nakit ovat parempia, samoin jauheliha, kasvikset ja herkut. Ainoa mistä voi valittaa on ehkä se, että leivät ovat kaikki vaaleita. Jos tummaa leipää tekee mieli, on mentävä Suomi-kauppaan. Ja ne hedelmät. Niin tuoreita ja hyviä! <3 Niitä aina tankkaillaan kun siellä ollaan.
Kieli. Haha olen aivan ihastunut espanjan kieleen. Jotenkin niin huolettoman kuuloista. Ja nyt kun sitä osaakin jo jonkin verran, se tuntuu niin luontevalta ja helpolta. Ja sitä uskaltaa puhua! Ollaan melkein koko perheen voimin nyt katseltu telkkarista ma, ti ja ke tulevaa espanjalaista sarjaa, se puhe siellä, voi että! <3
Mitä tällainen nuori neiti sitten tekisi Espanjassa? Minulla ei olisi kyllä minkäänlaista ongelmaa kuluttaa aikaa siellä. :D Salia, lenkkeilyä, shoppailua, syömistä ja ruuanlaittoa, erilaisia aktiviteetteja, uimista ja auringonottoa. Ah. <3 Vaikka ei tuollaistakaan elämää kovin kauan jaksaisi. No, sitten voisin etsiä töitä sieltä ja tehdä arkipäivisin jotain duunia. Saisinkohan kesäduunin Aurinkorannikolta? :D
Okei, tulishan mulla tosi ikävä Lorea, perhettä, koiria, Timo ja kavereita. No mutta jos ei sitä oteta huomioon, olisin niin valmis lähtemään!
Year 2014 |
Year 2012 |
Oi, kyllä tämä pelkkä Espanjan ajatteleminenkin tekee kutaa. Ensi vierailua odotellessa. <3 Kuviin ja espanjalaiseen tv-sarjaan on hyvä turvautua kun Espanja-ikävä iskee. Ehkä vielä jonain päivänä pääsen muuttamaan tuonne edes pariksi-kolmeksi kuukaudeksi. Sen tiedän, että kokonaan en sinne halua muuttaa. Nimittäin onhan tuossa maassa paljon huonojakin puolia. Koulutus ja terveydenhuolto ei oikein suju tuolla, joten perhe-elämä ei tulisi kuuloonkaan siellä. Mutta ehkä ennen sitä. <3
Place to be <3 |
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti