Olimme vanhempieni ja poikaystäväni Timon kanssa Suomenlahden toisella puolella,Tallinnassa, pari päivää. Aikaa vietimme kävellen, shoppaillen ja syöden. Tallinna on kyllä nyt melko monen reissun jälkeen oikeasti aika ihana paikka! Nyt vuoden sisällä tämä oli neljäs kerta kun olin Tallinnassa visiitillä. Tosi omituista, tunnen Tallinnan paremmin kuin Helsingin, jossa olen käynyt itse varmaan vain kolmisen kertaa. :D
Oli ihanaa ottaa irtiotto Suomesta ja arjesta (vaikkei tuon kauemmaksi mentykään) näin heti loman aluksi. Matka meni hyvin ja säätkin onneksi suosivat meitä, ainakin noin niinkun auringon puolesta.
Tällä kertaa en Tallinnasta löytänyt erityisen paljon mitään ostettavaa. Yleensä olen raahannut sieltä kotiin vaikka ja mitä kivaa mitä olen ostanut. Tällä kertaan kotiin rantautuivat vain siniset kesäiset shortsit NewYorkerista, kaksi mekkoa ja alusvaatteita. Timo taas löysi pari kivaa paitaa. No, onneksi sentään tuo SuperAlkon osuus korvaa sen, ettei muita ostoksia tullut kassikaupalla ostettua.
Torstai-illalla kävimme koko konkkaronkka illallisella ravintolassa nimeltä Clayhills. Tuo ihana paikka mahtavine ruokineen ja loistavine henkilökuntineen sijaitsee Vanhassa kaupungissa. Kävimme siellä äitin kanssa talvellakin ja mitä ikinä sieltä tilaatkin, niin aivan saamarin hyvältä maistuu! Hinnatkaan eivät onneksi ole mitään päätä huimaavia.
Alkuruuaksi tilasimme Timon kanssa tiikeriravun pyrstöjä ja ai että kun oli niin taivaallisen hyvää! Viime talvena taisin ottaa pääruuaksi jonkin kanakorin ja tällä kertaa otinkin sitten Clayhillsin spesiaalin, kunnon burgerin. Siitä sai nauttia pitkään ja hartaasti. Se oli kyllä nappivalinta meikäläiselle! Jälkiruuaksi ihanaa suklaakakkua ja vaniljajätskiä keksimurusineen kaikkineen. Namskis! <3
Kaikenkaikkiaan oli ihana matka taas! Kiitos mahtavalle matkaseuralle! <3
Olen varma, että voisin muuttaa tuohon ihastuttavaan kaupunkiin, jos tilaisuus siihen tulisi! :) Toivottavasti pääsen mahdollisimman pian palaamaan tuohon kaupunkiin jälleen!
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti