maanantai 8. kesäkuuta 2015

Akupunktiossa


Käytiin tämän viikon maanantaina Loren kanssa uudestaan Anivetissä, tällä kertaa akupunktiossa. Akupunktiossa käytettiin myös sähköä, kun Lore sai sähköimpulsseja.
Toimenpiteestä en osaa kertoa tarkemmin, mitä se juuri tekee siellä hermoradoissa. Tarkoitus on stimuloida hermoratoja ja aktivoida sitä kautta lihaksia. 

Doychin laittoi ensin akupunktioneulat lähinnä selän ja lautasten lähettyville ja yhdet neulat etujalkoihin. Selän ja lautasten neuloihin laitettiin vielä sitä sähköä kaikilla erivärisillä johdoilla. Sähkö ei vaikuttanut Loren käytökseen millään lailla. Toimenpiteen jälkeen lähdettiin normaalisti kotiin rentoutuneen Loren kanssa. Ratsastaa saamme jo huomenna. Seuraava käsittely on luultavasti ensi viikon lopussa. :) 

Lore oli koko käsittelyn ajan täysin rauhallinen. Maksaan vaikuttavassa akupunktisessa kohdassa hieman poika hätkähti. Se ei silti tarkoita sitä, että maksassa olisi jotain vikaa. Akupunktion kannalta maksan jännittyneisyyttä korjattaessa voidaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hevosen rentoon liikkumiseen.
Naureskeltiinkin äitin kanssa että Loren tyyny taisi nyt unohtua kotiin. :D Lore meinasi nimittäin nukahtaa pää käsieni varassa, niin rentoutunut se oli. 













- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti