Kevät 2018 - pahin painajainen

Kevät 2018. Niin paljon on tapahtunut ja valitettavasti kaikki tapahtunut olisi saanut puolestani jättää tapahtumatta. Paljon menetyksiä, murtunut sydän, paloja kurkussa, kuumia kyyneliä, valvottuja öitä... Kevään 2018 piti olla hieno. Hyvässä iässä oleva maailman ihanin koira jonka kanssa näyttelyura oli alkamassa, koulussa meni hienosti ja olin innoissani siitä, Loren kanssa oli alkanut sujua ja kaveriasiatkin olivat kunnossa. Voisiko enää paremmin mennä? Ei, ei melkein voisi. Mutta kuten elämäkää on tapana, ei tällaista kauaa voi jatkua. Olisihan se nyt ihan kamalaa jos saisin nauttia elämästäni liian kauan kerrallaan. 

Mitä sitten tapahtui? 
Ensin pappani kuoli saatuaan yöllä massiivisen sydänpysähdyksen. Tämä tuli täysin yllättäen ja totta kai oli surullista. Huoli iskän jaksamisesta ja oma suru, oli ikävää. Hautajaisten jälkeen oli jo parempi olo kunnes tapahtui pahin mitä minulle voi käydä. Muutama viikko hautajaisten jälkeen rakas koiralapseni, Beta, kuoli yllättäen. Suoraan eteeni eläinlääkärin pöydälle. Romahdin täysin, tietenkin. Tilanne ei millään tavalla ollut odotettavissa, nuori iloinen koira elämä edessään. Pian tämän jälkeen Lore laitettiin myyntiin, joka ei myöskään ollut oma päätökseni. Myös tämä stressasi ja harmitti todella paljon. Elämältä lähti pohja alta kokonaan. Koulussa sentään jatkui hyvin, pakko myöntää että oli toisinaan vaikea keskittyä ja saada itseään tsempattua tehtäviin mutta siitä selvittiin.

Denwest Beata, "Beta", "Pumppunen" 

Eero- pappa 

Loren kanssa saatiin melkein 4 vuotta viettää yhteisiä hetkiä. <3
c. Henni-Leena Helenius

Beta sairastui kennelyskään viikonloppuna maaliskuun puolivälissä ja oli jo parantumassa siitä, kunnes tila romahti yöllä täysin. Aamulla äkkiä eläinlääkäriin jossa Beta sai nesteytystä, antibioottia ja kipulääkettä. Vastetta kipulääkkeeseen ei kuitenkaan ollut missään kohtaa päivää, joten lähdimme päivystävään eläinsairaalaan kiireellä. Pahinta, mitä odotin, oli että joudun jättämään Betan sinne yöksi. Ehdimme pari tuntia olla Betan kanssa sairaalassa hoidossa kunnes pahin painajaiseni kävi toteen, pieni koirani kuoli nenäni eteen. Eikä millään kauniilla tavalla. Jalat lähti alta kun Betaa alettiin elvyttää ja en voinut kun itkeä ja koittaa saada henkeä. Onneksi iskä oli mukana. Kiitän siitä, ettei Beta haissut steriilille kuten esimerkiksi hampaiden poistojen jällkeen, sain vielä antaa viimeisen pusun poskelle, haistaa tassun ja naaman tuoksua, Betan tuoksua. Pidin kuolleen koirani tassusta kiinni jonkin aikaa ja itkin, kunnes oli aika laittaa Beta laatikkoon ja toimittaa seuraavan päivänä Eviraan kuolinsyytutkimukseen. Sieltä sain kauniin uurnan, pieni rakas karvalapseni oli muuttunut kaikki sydämet sulattavasta ilopilleristä vain pieneksi tuhkaksi. Kuinka surullista. Kuolinsyynä kuoliota ja verenvuotoa aiheuttava keuhkotulehdus kennelyskän jälkitautina. Suurin osa keuhkoista oli tuhoutunut ja monet sisäelimet vuosivat verta.   

Äitin kulta <3 

Äitini kirjoitti hienon kokoavan kirjoituksen Facebookiinsa muutama viikko Betan kuoleman jälkeen.

"Aino halusi oman koiran. Vastustimme, koska opinnot olivat alkamassa. Aino halusi mäyräkoiran. Vastustimme vielä enemmän, koska mäyräkoirat ovat niin itsenäisiä ja vahvoja ja vaikeita kouluttaa. Aino haki Beatan elokuussa kotiin ja me kaikki ihastuimme! Beata, pieni mäyriäinen, todisti ennakoluulomme vääriksi ja oli kiltti kotona, lenkilläkin sai olla irti, koska oppi tulemaan luokse pillistä. Sillä oli hieno luonne! Beata sairastui ja oletettu keuhkokuume vei koiran liian varhain. Kuolinsyy selviää myöhemmin. Me kaikki ikävöimme pienenpientä mäyriäistä, erityisesti Aino, jolle Beata oli hänen elämänilonsa ja tärkein kaikessa. Olisin suonut Ainolle hänen onnensa. Kiitos kaikille, jotka olette olleet Ainolle tukena, teitä tarvitaan."  <3 

Kuinka selvisin tästä ?
Vielä muutama vuosi sitten en enää olisi tämän kaiken jälkeen tässä. Tässä kohtaa olen jopa kiitollinen kaikesta paskasta mitä aiemmin on satanut niskaan ja kaikista niistä psykologin käynneistä joiden myötä olen oppinut tuntemaan itseni paremmin kuin hyvin ja hallitsemaan ja tunnistamaan omat tunteeni. Olen varma että sillä oli hyvin suuri merkitys selviytymisessä. Shokki kesti Betan kuoleman jälkeen parisen viikkoa, se suojeli minua hyvin. Lääkäriltä sain rauhottavia, joita otin yöksi ja tarvittaessa reilun viikon ajan Betan kuolemasta. Sekin helpotti suuresti, sain nukuttua hyvin kaiken tämän keskellä. Mutta eniten, kaikkein eniten auttoi ihana ja tärkeä lähipiirini. Perhe, tallilaiset ja kaverit luokassa. Sain puhua ja olla puhumatta. Sain itkeä. Sain paljon tsemppejä ja osonotot jotka kirjoittaessa tuntuu latteita auttoivat jaksamaan, koska näin kuinka moni otti osaa suruuni ja ymmärsi tilanteen. Perheen tukea en voi korostaa tarpeeksi. Beta oli meille kaikille hyvin rakas ja tärkeä, perheenjäsen. Surimme yhdessä, saimme voimaa ja tukea toisiltamme. Äiti, isä ja veli, kaikki tukivat omilla tavoillaan ja auttoivat minua jaksamaan samalla kun koittivat itsekin jaksaa vaikeaa asiaa. En voi ikinä kiittää tarpeeksi. <3 Tämän koen olevan se suurin syy, jonka johdosta en kertaakaan ajatellut hyppääväni sillalta. Kun elämästä häviää pohja alta ja menettää kaiken mitä eniten rakastaa se ei olisi ihme. Kiitos kaikille, jotka olivat läsnä ja ottivat osaa suureen suruuni ja edelleenkin kyselevät kuinka jakselen. 

Kuinka nyt sitten jakselen? 
Välillä paremmin, välillä huonommin. On hyviä ja huonoja hetkiä. Toisinaan on todella ahdistava olo, toisinaan elämä tuntuu hyvältä ja on helppo olla. Toisinaan tuntuu että kevät 2018 on vahvin kirosanani, toisinaan taas tuntuu siltä, että se on merkki ja todiste siitä, että selviydyn mistä tahansa. Elämä on epäreilua, hyvin epäreilua ja se yllättää kyllä joka ikinen kerta. Se on kuitenkin asia jonka kanssa tulee elää, se ei ikävä kyllä muutu koskaan.  

Paljon ovat asiat siis muuttuneet, on ajoittain todella raskasta. Lore lähti uuteen kotiin Ouluun parisen viikkoa sitten. Nyt on focus Pimussa, 7 - vuotiaassa tammassa. Kesä menee töitä tehdessä joka aiheuttaa taas omat ongelmansa, joten helpolla ei pääse. Tällä hetkellä elämä on aika lailla hengissä selviytymistä ja syvään huokailemista. Päivä kerrallaan ja vaikka tilanteet eivät näytä yhtään sen paremmilta vaan uusia sydänsuruja tulee jatkuvasti lisää, elän toivossa että kaikki muuttuu paremmaksi. Elämä antaa, elämä ottaa, voisiko se antaa jotakin välillä, tarpeeksi on jo otettu. 

- Aino