Kyllä! Siitä min olen enemmän kuin mielissäni, että tänä vuonna olen jo hyvissä ajoin saanut joulufiiliksen ja hyvän ja rauhallisen mielen jouluksi.
Viime vuonnahan sain odotella joulufiiliksen ilmaantumista kauan ja se muistaakseni ilmaantui vasta itse jouluaattona. Se oli kökköä, mutta onneksi tuli edes silloin. Tätä "tuskaa" ja hieman erilaista joulustressiä pääset lukemaan TÄÄLTÄ!
Joulukirkoissa on ollaan käyty kerran äitin ja mummun kanssa ja kerran sitten Kauneimmat joululaulut messussa perheen kanssa. Kyllä siinä on tullut rauhallinen olo ja ihan joulumielelle. Lahjastressikin on kuulunut asiaan, onneksi sain miehen lahjaan lisäaikaa kun se palaa intistä vasta tammikuun puolivälissä... Olen metsästänyt sopivan kokoista lahjaa marraskuun alusta lähtien, eikä ole vieläkään tärpännyt. Nyt onneksi ollaan jo lähellä...
Glögiä ollaan lipitelty koko joulukuu, nam! <3 Hyytelötehdas on pyörinyt tapansa mukaan ja äiti on purkaillut joulunalusstressiään muun muassa minuun. Joulukalenterin luukkuja ollaan availtu tasaiseen tahtiin ja adventtikynttelikkö on mallillaan. Jouluvalotkin löytyy ja kohta tuodaan kuusi sisäänn. Erican ja äitin kanssa juuri tuossa sunnuntai illalla leivottiin kaikki joulun kakut valmiiksi. Kalkkunakiirekin on jo alkanut.
Perinteiset joulun ajan ainekset ovat siis toteutuneet, joulu voi tulla. Toki on tässä kodissa vielä siivottavaa ja treenejä on vielä vaan treenattava ennen kinkkua ja kalkkunaa. Loren joulupiparikin puuttuu. Onneksi loma alkoi jo maanantaina, joten tässä on koko viikko aikaa, touhuta ja fiilistellä! :)
Tämän joulun suurin haaveeni, suurin haluamani joululahja on lumi. Kunnon valkoinen maa ja huurteiset puut ja pieni pakkanen tähtitaivaalla ja lumihiutaleilla varustettuina. Oi että. <3 Viime jouluna aurinko paistoi ja nurmikko vihersi, ei ollut kovin todellinen jouluolo! :D Saas nähdä miten käy tänä vuonna! No, oli sää mikä tahansa, meillä perinteet ovat aina samat! Tulen omasta joulustani kertomaan kuvineen kaikkineen sitten joulun jälkeen!
Welcome Christmas! <3
Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille!
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti