Eilen Lorella kävi Krista hieromassa Lorea kuntoon. Kaksi viikkoa sitten mentiin valmennukseen Tarulle ihan normaalisti, oli tarkoitus hypätä ennen lauantain kisoja. Lore oli haluton liikkumaan ja takaata epäpuhdas. Käveltiin 8.5km valmentajalta kotiin ja hypyt jäivät välistä niin valkussa kuin kisoissakin. Ihmeteltiin, että mikäs nyt siinä sitten on, juuri oli osteopaattikin käynyt ja se oli täysin hyvä. Outoa. Saimme osteopaatin aika äkkiä, viime viikolla, käymään ja hän löysikin selästä kipeitä kohtia. Totesimme että satula taitaa olla sittenkin huono.
Satulansovittaja pääsi onneksi myös aika nopeasti, tämän viikon alussa. Satulaan laitettiin eteen lisää toppausta ja nyt on ainakin satula tosi hyvä! Siinä satulaa kokeillessamme huomattiin, että Lore liikkuu tosi huonosti, tosi oudosti. Eikä halunnut liikkua ollenkaan. Äiti soitti Kristalle ja pyysi tätä tulemaan hieromaan Lorea. Ja tänään Krista onneksi pääsi paikalle.
AniVetissä viime keväänä tapaamassa Doychinia |
Kaula ja kallonpohja olivat hyvässä kunnossa ja Lore nautti ja rentoutui kun niitä käsiteltiin. Voi toista. <3 Selässä oli selkeät kohoumat kipeillä pikoilla ja ne olikin hyvin kireät. Myös vasen sisäreisi, oikea alakaula, lapa ja lonka olivat jumissa. Tietty oli kun se on kipunsa tähden käyttänyt vääiä lihaksia... Höh.
Ja tosiaan selästä löytyi reikä! Nojoo, ei nyt reikää, reikä on melko radikaali ilmaisu, mutta selkeä revähdys vasemmalla puolella. Lanneranka oli onneksi ihan kunnossa! Huhhuh.
Tällaista tällä kertaa. Onneksi löydettiin syy outoon liikkumiseen ja nyt toivottavasti heppa tulee kuntoon! Suokkikisat jää tottahan mooses välistä... No, ehkä me vielä joihinkin kisoihin päästään. :D
Pikaista paranemista mun murulle. <3
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti