Tänään oltiin tosiaan Raisiossa, Alvan tallilla kisoissa. Mentiin tuttuun tapaan 80&90cm. Ensimmäinen luokka (80cm) oli 1- tason luokka ja ysikymppi oli sitten 2- tason luokka. Ysikympin rataa opetellessani tajusin, että tämä perusratahan on sama mitä pari viikkoa sittenkin. Ei huono. :D
Aluksi verkassa olin hieman huolestunut, kun Lore oli niin rauhallinen, ei ollenkaan villi eikä edes pukitellut. Mietin että eikai se vaan ole väsynyt? Onneksi kuitenkin Lorelta liikeni yksi pieni pukitus ennen radalle lähtöä joten lähdin rauhallisin mielin ja hymysuin kohti ensimmäistä rataa. Se menikin hyvin, vauhtia kyllä riitti joo, mutta ihan tyylikäs suoritus, sain Lorea kiinni välillä ja puhdas rata tuli. Saatiin ruusukekin muistoksi.
Ysikymppiä kävellessä ne esteet näytti taas niin suurilta ja hurjilta, mutta onneksi silmä tottui jo aika pian. Nopea verkka siihen ja sitten menoksi. Ja ne esteetkin näyttivät hepan selästä vieläkin pienemmiltä ja päätin että kyllähän me nyt tää hoidetaan! Ja hoidettiinkin ihan hyvin. Vauhtia riitti vieläkin, sain monessa kohtaa Loren kiinni, mutta ennen sarjaa en imeisesti tarpeeksi hyvin. Ja koska virheistä pitää maksaa hintaa, tuli perusradan sarjan A-osalta puomi mukaan ja taululle pamahti 4vp. Höh harmi. Uusinta olisi sitäpaitsi ollut mielenkiintoinen ratsastaa. No, ei voi mitään, kyllä se puhdas ysikymppi sieltä vielä tulee!
Loppuverkaksi rentoa kivaa ravailua, loppukävelyt by Isi ja sitten kotiin syömään. <3
Iloiset ja väsyneet. <3 |
Ensi viikonloppuna Vappukisat meillä kotona Ylikylässä. See you there!
- Aino