Me pyrimme saamaan Loren viikot mahdollisimman monipuolisiksi. Minusta se on jotenkin kovin helppoa! Varmaan siksi koska olen kovin suunnitelmallinen tyyppi, joten rakastan suunnitella kaikenlaista. Myös mielikuvitusta mulla riittää, luulen että sekin tekee hommasta niin hauskaa.
Monipuolisuus on lihasten kasvatuksessa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa tärkeä juttu. Esimerkiksi salilla (missäpä muuallakaan haha :D) kehitys tyssää aika pikaseen jos treenaat aina samoilla liikkeillä, samoilla painoilla, samoilla toistomäärillä ja palautusajoilla. Ei mene kuin maksimissaan pari kuukautta niin kehitys tyssää. Vaikka en mikään hevosfyssari olekkaan, voisi sitä ajatella että niillä on jokseenkin sama juttu. Monipuolisuus kunniaan siis myös hevosilla.
Loren tyypillinen viikko koostuu eri palasista:
Lorea ratsastaa Maija Heikkinen aina perjantaisin. Maija vaatii Lorelta noin tunnin ajan hyvää työskentelyä ja opettaa Lorelle uusia juttuja. Kunnon hyvää sileän työskentelyä.
Loren viikossa on yleensä yksi vapaapäivä tai vaihtoehtoisesti kävelytyspäivä, omien aikataulujemme mukaan. Joka tapauksessa yksi kevyt päivä.
Pyrin tekemään Loren kanssa noin kerran viikossa jotakin puomeihin liittyvää. Joko kunnon estetreeniä valmennuksessa tai sitten kavalettitreeniä tai puomijuttuja. Ne parantavat Loren hahmotusta ja toki lihaksiakin. Ja koska se niistä niin tykkää, niin ei se varmasti ole pahaksi hänen mielenterveydelleenkään. Estetreeneienkin sisällä on paljon monipuolisuutta. Joko ratatreeniä, korkeushyppyjä, käännöstreeniä tai vain kavaleteillä ja/tai puomeilla reenailua. Näitä on paljon ja hyvä niin.
Perus sileän työskentelyä tulee pari kertaa viikossa. Noin kerran viikossa minun ratsastamana ja kerran pari viikossa Tarun ratsastamana. Olemme kummatkin onneksi erilaisia ratsastajia, joten vaihtelua tulee siinäkin. En tykkää itse jauhaa maneesissa aina samoja juttuja, vaan jos olen esimerkiksi keskittynyt viime kerralla väistöihin ja taivutuksiin, keskityn seuraavalla kerralla vaikka laukkatyöskentelyyn ja pyöreisiin ympyröihin.
Paljon on korjattavaa... |
Maastoilua ei mun mielestä voi koskaan korostaa liikaa. Siitä meidän Lore nauttii täysin rinnoin. Välillä kun kävellään hiekkateitä pitkin huomaan, että Lore olisi kiinnostunut metsästä. Kun käännä kurssin kohti metsää, on Lore ihan intsinä. Ihana nähdä kun se nauttii. <3 Lisäksi maastossa meneminen on hyväksi niin kestävyydelle, tasapainolle kuin lihaksillekin. Mäkitreeniä, parin tunnin kävelylenkkejä, pitkiä laukkapätkiä tai metsässä rämpimistä. Parasta!
Juoksutusta on meille suositeltu monesta eri suusta. Eli ilmeisesti sekin hieman aliarvostettu juttu. Pyrimme Lorea juoksuttamaan melkein kerran viikossa. Aina ei ihan onnistu, jos on paljon valmennuksia tms, mutta ainakin kerran kahdessa viikossa tämä toteutuu. Välillä juoksutamme ilman juoksutusapua jolloin Lore saa keksittyä rennosti hälköttelyyn ja lihaksien venyttämiseen. Juoksutusavun kanssa se taas saa käyttää enemmän lihaksiaan ja keskittyä enemmän työskentelyyn liinan päässä.
Suunnittelun ehkä luulisi olevan vaikeaa kun meitä on kaksi tai kolme huolehtimassa Loresta ja sen liikutuksesta, mutta meillä tuo sujuu tosi kivasti. Whatsapissa pystytään suunnittelemaan seuraavan viikon ohjelma, jollei olla viikonloppuna nähty.
Tämän viikon ohjelmassa on muun muassa sileän treeniä Taru-valmentajan johdolla, maastoilua, vapaapäivää, Tarulla on koulutunti ja tietysti Maija ratsastaa. Tällä viikolla saattaa puomeihin liittyvät jutut jäädä Wanhojen kiireiden vuoksi. No, eiköhän viime viikonloppuna tullut hypeltyä tarpeeksi. ;)
c. Annika Mäki / Phtoma |
Kivaa ja monipuolista viikkoa kaikille! :)
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti