14.2.2014 laukkasi meille niin rakas Pyrke - pieni vihreämmille laitumille.
Pian se päivä koittaa: ei kipua, ei tuskaa, ei huolta, ei kiirettä - Parempi laidun.
Ohhoh. Jo kaksi vuotta siitä, kun Pyrke lopetettiin. Eikä ikävä silti helpota tiettyä tasoa alemmas. Välillä (usein iltaisin) aivan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, iskee kauhea ikävä Pyrkeä. Sydän sattuu ja kyyneleet valuu, kun ikävä on niin kova. Kun tekisi niin paljon mieli päästä haistamaan sen vaaleaa kaulaa ja silittämään sen karvaa, katsomaan sitä silmiin. Mutta enää en voi. Ja se sattuu.
Muistan kuinka vaikeaa, oli luopua parhaasta ystävästä. Kaikki hevosensa menettäneet varmasti jollakin tasolla tietävät sen. Tietysti toisille se on enemmän rankempaa kuin toisille. Minulle itselleni se oli tosi rankkaa.
Mutta uskon edelleen, että kaikella on tarkoituksensa. Everything happens for a reason. Kuulostaa kamalalta tässä yhteydessä... Pitää välillä muistaa, että ilman Pyrken poislentoa, ei olisi Loreakaan nyt tässä meitä ilahduttamassa.
Lepää rauhassa Pyrke ja nauti oloistasi siellä pilvien päällä, paremmalla laitumella ystäviesi kanssa. <3
Haikein ystävänpäiväterkuin Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti