Vuosi vaihtui viime yönä, heipähei 2015, tervetuloa 2016!
Viime vuodestä jäi käteen hyvä fiilis ja paljon suunnitelmia, tavoitteita ja toteutettavaa tälle vuodelle, vuodelle 2016. Itse asiassa, nyt kun muistelen oikein tarkkaan, muistan, että vuosi 2015 alkoi hieman huonissa fiiliksissä ja ajatuksella, mitäköhän tästä nyt tulee, voi huhhuh. Hyvä vuosi monine onnistumisineen tuli, onneksi näin! Toivottavasti vuodesta 2016 tulee vähintäänkin yhtä hyvä!
Uudenvuodenlupauksenkin tein. Mietin sitä lähestulkoon koko aaton. Vasta 2016 - vuoden puolella sen keksin. Aion totisesti jatkaa venyttelyä ja foam rollerilla rullailua ja saada itseni paljon notkeammaksi ja parantaa hyvin jäykkää liikkuvuuttani. Hommaa se vaatii, mutta sitä olen nyt valmis tekemään! Tästä lupauksesta on pidettävä kiinni.
Toinen lupaukseni oli se, että yritän, huom. yritän olla enemmän positiivisempi ja nauttia pienemmistäkin iloista ja onnen hetkistä. Kiitollinen jo osaan olla ja tiedän milloin kuuluu nauttia oikein olan takaa. Mutta parannettavaa vielä löytyy, nimittäin tuo positiivisuus. Minusta tuntuu että pään sisällä pyörii hyvin paljon negatiivisia ajatuksia. Ihailen positiivisia, iloa huokuvia ja hymyileväisiä ihmisiä, joten miksi itsen olen tällainen pessimisti ja negatiivisesti ajatteleva tyyppi? Jaa-a. Tätä aion lähteä muuttamaan. Baby steps, baby steps...
Uuden vuoden aatto on minulle ollut parina viime vuotena hieman omituisia fiiliksiä aiheuttava juhla. Kaikki ovat iloisia ja juhlatuulella, mutta minua sisimmässäni painaa jokin asia. Kirjoitin vähän aikaa sitten siitä, ettei minulla ole jengiä mihin kuulun tai mitää parasta ystävää. Tämä näkyy erityisesti uutenavuotena. Juhlin sitä perheeni kanssa kuten olen ennenkin. Nyt olen jo sen ikäinen, että olisi ehkä suotavaa lähteä perheen juhlista pois nauttimaan vuoden vaihteesta ystävien kesken. Kaikki minun ikäiseni ovat joissain bileissä tai viettävät aikaa tyttöporukoissaan. Minä olen perheeni kanssa ystäväperheemme luona. Ja mikä pahinta, nautin siitä, enkä edes halua muuta. Ja mihin minä nyt menisin? En viihdy humalassa olevien ihmisten kanssa, eikä mulla ole mitään kaveriporukkaa. Joten missä muuallakaan minun pitäisi olla uutenavuotena? En tiedä. No kuitenkin, onneksi nautin olostani perheemme ja tuttaviemme parissa! :)
Tänä vuonna olimme jälleen juhlimassa uuttavuotta naapureillamme. Söimme nepalilaista illallista ja jälkiruuaksi mangogulassia(?) ja kolmen suklaan kakkua. Naapurimme Tessa oli loihtinut kovalla vaivalla niin hyviä ruokia ja nepalilaisia makuja pöytään että! Ja oli myös terveellistä, mikä ihana plussa! Oli niiiin hyvää ja oli älyttömän kiva saada erilaista ruokaa! Maha oli todellakin täynnä kun vuosi vaihtui. Timo liittyi kaverikierroksensa jälkeen joukkioomme ja pääsikin heti kahvipöytään herkuttelemaan. <3 Sain siis tänä uutenavuotena ihka ensimmäisen uudenvuodenpusunkin! Jehee tätä on odotettu! ;)
Ei vain kolmen suklaan kakku, vaan myös kolmen kokin kakku haha. Tää on sairaan hyvää <3 |
Kauheasti raketteja ei oltu ostettu. Tarpeeksi kuitenkin, että pääsimme vähän siihen ampumisfiilikseen haha. Muuten ihasteltiin vaan muiden ihmisten kauniita ilotulitteita! Wau, on ne niin ihania! Taru kävi hakemassa hepat sisälle jo ennen kuutta, jottei heppojen tarvinnut ihmetellä että mitäs helkuttia nyt tapahtuu... Onneksi meidän koirat ottaa asian ihan lunkisti.
<3 |
Kynnetkin pääsivät kuviin haha, nää on niin ihanat, kiitos jälleen Jassu! <3 |
Uuden vuoden asu tänä vuonna - all black! |
Vuosi 2016
Tosiaan kuten sanoin, on tämä vuosi tavoitteiden ja toteuttamisen vuosi. Tavoitteita on aika paljonkin eri osa-alueilla ja aion toteuttaa suurimman osan niistä hinnalla millä hyvänsä, jos nyt näin voi sanoa. No, mitäs tavoitteita minulla sitten on?
Heppa-asioissa on tavoitteena saada vieläkin parempaa yhteistyötä Loren kanssa ja Lorelle vieläkin enemmän kestävyyttä ja voimaa kroppaan. Kisoissa on tavoitteena puhtaiden ja hyvien ratojen saamista, kisakokemusten kartuttamista ja uskallan nyt ehkä jopa unelmoida taas niistä suokkiluokista...
Salilla on tavoitteena saada ensimmäinen rakennuskauteni kunnialla loppuun ja saada kasvatettua huhtikuun alkuun mennessä mahdollisimman paljon lihasta. Huhtikuun alussa alkaa dietti, joka kestää sitten luultavasti heinäkuun loppuun tai jos tarve on niin myöhempäänkin. Odotan sitäkin innolla, sillä se on ensimmäinen diettini! Loppuvuodesta jatketaan taas kovaa duunia salilla lihasmassan kasvattamiseksi. Myös se liikkuvuus kuuluu tähän osa-alueeseen tottakai!
Kuten jo mainitsinkin, on positiivisempi asenne ja ajattelu mulla haussa, joten sitä myös metsästetään ja opetellaan vuonna 2016. Toivottavasti tämä tuottaisi tulosta.
Kai tämä koulukin pitää nyt ainakin äidin mieliksi mainita... Tavoitteenani lukion suhteen ei ole kirjoittaa ällän papereita vaan nyt lähinnä
a) päästä läpi koko lukiosta
b) saada korotettua tai pidettyä arvosanoja siinä missä ne on, ettei ainakaan menestykseni opinnoissa huononisi
Aion siis yrittää parhaani ja tehdä ehkä hieman enemmän töitä koulumenestykseni eteen!
Saas nyt sitten nähdä miten tämä vuosi 2016 alkaa rullaamaan! Hyvillä fiiliksillä ainakin on nyt vuosi vaihtunut ja alkanut.
Onnellista ja menestyksekästä vuotta kaikille!
Seuraavassa postauksessa (tai nyt ainakin ihan tässä lähiaikoina) aion kirjoittaa blogistani ja sen tulevaisuudesta sekä tavoitteista.
TERVETULOA 2016!
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti