Miltä tuntuu olla koiranomistaja?

Muutama viikko sitten perjantaina mulle tosiaan tuli koiranpentu, lyhytkarvainen mäyräkoira Denwest Beata, eli kutsumanimeltään Beta. Kauan olin etsinyt sopivaa pentuetta ja vihdoin löysin Myrkystä lupaavan pentueen ja otin kasvattajaan yhteyttä. Olin jo aiemmin miettinyt sijoituskoiraa, ja tällaiseen ratkaisuun sitten päädyttiinkin kasvattajan kanssa. 

Nakumassu <3 

Äitin kanssa käytiin Myrkyssä jo aiemmin katsomassa pentuja, vähän se kolmen tunnin ajomatka suuntaansa kirpaisi, toisin kuin pennun kotiinhakukerralla. Kiitos vielä äidille kuskina olemisesta. <3 Itsekin toki ajoin sinnepäin joitain satoja kilometrejä, mutta takaisin tullessani minulla oli tärkeämpi tehtävä: pitää omaa kullannuppua sylissä. <3 

Takapihan "metsässä" :D 

Tänään Beta tulee 9 viikkoiseksi. Mimmi kasvaa ihan silmissä! On saanut jo selkeästi lisää massaa ja syökin jo reippaasti. Beta on todella utelias ja rohkea, alkaa pikkuhiljaa mäyräkoiralle ominainen luonnekin jo nostaa päätään... Tarkkana saa olla! Beta on myös ollut melkoisen helppo pentu tähän saakka,  tuhoja ei juuri yhtään ole vielä tehty ja vain muutamat pissat ja kakat ollaan jouduttu korjaamaan sisältä. Hienosti tyttö on oppinut, että ulos kuuluu tehdä tarpeet. Myös hihnakäytös ja takaluukussa matkustaminen alkaa sujua. :) 
Aamupäivisin me käperrymme yhdessä peiton alle torkkumaan, Betan käperyessä ihan iholle kiinni ja viereen. <3 Niin ihanaa.

Koiranomistajana olen saanut käsitellä tunteita ihan uudella tasolla. On oltava itsekuria, jottei helly kun koira yrittää komentaa, vaan pitää pinna, jotta välttyy jatkossa hankaluuksilta. Välillä se koettelee hermoja, mutta eiköhän sekin aikanaan sitten palkita. Vastuu on yksi suurimmista asioista, mitä on nyt mielen päällä. Tuntuu, että on ihan älyttömän suuri vastuu pienestä eläimestä, joka on kokonaan sun vastuulla. Se tuntuu samaan aikaan sekä hienolta että hieman pelottavaltakin. Paljon on myös sydäntä pakahduttavia hetkiä, muun muassa kun koira odottaa sinua kotiin aivan täpinöissään tai kun se käpertyy kainaloon nukkumaan ja tuhisemaan. Muutaman kerran sydän on myös meinannut murtua, kun koira on jäänyt yksin kotiin itkemään ja on vain ollut pakko lähteä ja jättää pikkuinen sinne vikisemään. Kamalaa. Nyt tiedän miltä äideistä tuntuu, kun he joutuvat jättämään lapsensa ensimmäistä kertaa päiväkotiin... :D 

Niin pieni Ainon rakas nuhapumppu <3 

Viikonloppuna oltiin Loren kanssa perjantai ja lauantai Ypäjällä suomenhevosten kuninkaallisissa kisoissa. Vaihtelevalla menestyksellä, huomenna fiiliksiä, kuvia ja videoita tänne bloginkin puolelle. :) 

- Aino