sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Uusia heppakokemuksia // Maija Väinölä


Perjantaina oltiin Loren kanssa Väinölän Maijan sileän tunnilla. Mun on jo pidempään pitänyt varata itselleni sileän tunteja, mutta opettaja on ollut vähän hakusessa. Moni suositteli mulle Maija Väinölää, joten päätin sitten kokeilla häntä. Päädyimme puhelimessa siihen, että hän tulee pitämään mulle tuntia perjantaina iltapäivällä. 


Vanha kuva. 

Jännitti ihan kauheasti, että mitä tästä mahtaa tulla ja millaisiakohan ohjeita sieltä tulee. Turhaan jännitin. Maija antoi hyviä ohjeita ja mulla meni oikeastaan koko istunta ihan uusiksi. Ristiselän rentouttaminenkin teki ihmeitä Loren liikkeessä ja kun oma ristiselkäni rentoutui, rentoutui koko hevonen. 

Ongelmana mulla on ollut kova käsi. Joko mun kädet liitelevät siellä sun täällä ja tuntuma on kyseenalaista tai sitten jännitän niitä paikallaan, jolloin tuntuma kyllä on ja ohjat pysyy käsissä, mutta koko käsi on ihan kovana ja jännittävänä koko ajan. Tästä ei Lore tykkää, joten asialle oli jotain tehtävä. Maijalta sainkin hyviä ohjeita siihen, miten minun sitä kättä pitäisi pitää siinä, jotta se pysyisi paikallaan silti olematta kova. Kun oma istunta ja ratsastus alkoi pikkuhiljaa pala palalta toimimaan, alkoi hevonenkin myötäämään. Lorea kyllä kismitti, sen huomasi. 

Maija piti Loresta todella paljon ja etenkin Loren laukka sai paljon kehuja. Onhan Lorella aika epätyypillinen laukka suomenhevoseksi, se on kunnon nelitahtinen eikä sellainen kuin suokeilla yleensä tuuppaa olemaan, vähän epäpuhtaan näköinen voimaton laukka. On sen eteen kyllä paljon tehty töitäkin. 

Tykkäsin Maijasta paljon, hän antoi selkeitä ohjeita ja muisti kehua aina kun meni kivammin. Nyt on paketti pistetty uusiksi ja tästä on hyvä jatkaa! Ei näitä kaikkia juttuja heti opi, mutta pikkuhiljaa... :D 

Lorella onkin aika rankka viikko takana. Heikkisen Maija ratsasti hänet tapansa mukaan maanantaina, tiistaina oltiin pitkällä kävelymaastolla Erican kanssa, keskiviikkona hypättiin jumppaa ja tehtiin laukassa kestävyystreeniä Tomaksen kanssa, torstaina ratsastin kuonat liikkeelle apuohjan avulla ja perjantaina Maijan tunti, jossa molemmille tuli kova hiki ja väsymys. Lauantaina oltiin nauttimassa ihanasta ilmasta maastossa, päästiin vähän laukkailemaankin. Tänään sunnuntaina Lore viettää ansaittua vapaapäivää ja minä lähden Erican groomiksi Ypäjälle. 


<3

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :) 


- Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti