sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kauden ensimmäiset kisat



Kotikisat lauantaina, 4.2.

Perjantaina oltiin Loren kanssa KaKen järjestämässä Mikael Wahlmannin esteklinikassa, josta saatiin paljon taas apuja jatkoon. Paljon tuli samalaisia ohjeita mitä Tomaksenkin viikottaisissa valmennuksissa. Tämä oli erittäinkin hyvä, sillä aina jännittää uudet valmentajat, koska inhoan tilanteita, jossa saan ristiriitaisia neuvoja. Onneksi näin ei kuitenkaan klinikassa käynyt. Klinikasta tulen kertomaan lisää seuraavassa postauksessa kuvien ja videoiden kera. 

Esteisiin ja muuttuneeseen ympäristöön oltiin siis jo perjantaina totuttu, joten kisatilanne oli lauantaina rauhallinen. Lore oli myös "väsytetty" jo perjantaina rankassa estetreenissä, tästä syystä hypättiin vain 80cm - luokan kisoissa. Se oli Lorelle aika kevyt kokemus, kun verkassakaan ei kauheasti ehtinyt häntä kuluttamaan. Saatiinpahan kuitenkin taas yksi kiva rata alle ja kausi tavallaan aloitettua. 



Tavoitteena ei missään nimessä ollut sijoitus tai ruusuke, eikä välttämättä edes nollarata. Halusin saada tasaisen ja rauhallisen radan, tuli puomeja tai ei. En halunnut että Lore veisi minua kuin märkää rättiä. Ei se ole treeneissäkään vienyt pitkään aikaan, joten on poika varmaan vähän saanut järkeä päähän ja minäkin ehkä oppinut jotakin, kun ei se nyt pillinkään jälkeen mitään lapasesta lähtenyt. Reipas ratatempo oli, mutta sellainen se saa ollakin. Rata oli rauhallinen ja tasainen ja sain Loren kiinni heti kun niin halusin. Vaikka Lore tuli monissa hypyissä aika pohjaan, saatiin tulokseksi silti puhdas rata, 0-0. Tämä toki lämmitti mieltä, vaikka se bonusta vaan olikin.

Pitkät loppukäynnit, hyvät huollot, ruokaa ja sitten lämpien loimien alle loppuillaksi ulos. Veikkaan, että Lorella oli aika kiva päivä. :) 




Nyt ei ole pitkään aikaan kisasuunnitelmia, voi olla että kausi alkaa kunnolla vasta sitten ulkokentillä. Nyt taas keskitytään treenaamiseen! 



- Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti