Meidän kotiseura, Kaarinan kenttäratsastajat, järjestivät tänäkin vuonna valmennusklinikan. Tänä vuonna estepuolella oli valmentamassa Mikael Wahlman ja koulupuolella Lilli Luoma. Perjantaina oli vuorossa esteklinikka, lauantaina jatkettiin estekisoilla joista jo kerroinkin ja sunnuntaina oli Lillin klinikan vuoro. Viime vuonnahan esteklinikan piti Sanna Backlund. Siitä on juttua TÄÄLLÄ.
Kuva lauantain kisoista. C. Annika Mäki / Photoma |
Aluksi jännitti hieman lähteä klinikkaan, kun pelkään aina uusien valmennuskokemusten kohdalla sitä, että jos tuleekin ristiriitaista opetusta oman valmentajan kanssa. Olen nyt siis viikottain käynyt Tomas Kivirannan estevalmennuksissa joista olen tykännyt kovin ja saanut paljon uusia vinkkejä sieltä. Onnekseni Miksulta tuli paljon samanlaisia ohjeita kuin Tomakseltakin. Kumpikaan hepuista ei myöskään oikein välitä suomenhevosista, mutta diggaavat kumpikin silti Loresta. Miksu kehuikin Lorea kivaksi ja kyvykkääksi suomenhevoseksi. Nuo kehut saa aina hyvälle tuulelle, etenkin kun kummatkaan eivät kehu helposti.
Klinikassa hypättiin aluksi tiettyjä harjoitteita, jotta Miksu näki jokaisen hyppäävän. Mentiin sekä suoraa linjaa, joka olikin Loren mielestä harvinaisen hauskaa. Oli aika villiä poikaa. :D Onneksi rauhoittui ja tottui uudenlaisiin esteisiin sitten loppua kohden. Teimme myös kääntämisharjoitusta, joka meni tosi hyvin. Lopuksi mentiin rataa, ensin pienenä ja sitten isona. Pieniä lähestymisvirheitä lukuunottamatta meni todella hyvin ja Lore oli yritteliäs. Hypättiin pitkästä aikaa taas isompaa ja sujui ihan kivasti. Hikinen ja väsynyt poika sai illalla hyvät huollot ja paljon ruokaa. <3 Lauantaina käytiin sitten vielä hypähtämässä pikkuluokka kisoissa.
Suuri kiitos jälleen KaKelle tämän järjestämisestä, on hienoa saada uusia kokemuksia! :) Toivottavasti tästä muodostuu perinne...!
Tällä kuluneella viikolla Lorella ei hypätty ollenkaan, lauantaina mentiin vähän jumppaa ja puomeja. Hän on ollut päiväkävelyllä aurinkoisessa talvi-ilmassa pari kertaa ja tehnyt maneesissa Tarun kanssa perusjuttuja. Torstaina Lorella olikin oikein huoltopäivä, aamulla kengitys ja päivällä päiväkävelyn jälkeen hieronta. Nyt kelpaa! <3
Yllä pätkää lauantai-illan treenistä. Lore oli super! Alkuverkassa ehkä ei parasta Lorea (tai minua), mutta hypyissä ihan mahtava! Tasainen ja kuuliainen, menossa mutta rauhallinen. Kehitystä on siis tapahtunut! Loppuverkassa Lore oli taas myöntyväinen ja meni ihan riittävän kauniisti. :) Mikäli video ei näy tuossa yllä, on se myös mun Facebookissa.
Ensi viikolla takaisin Tomaksen silmän alle hyppäämään ja maastoilua myöskin. Viikonloppuna sekä minä että Taru lähdetään lomille, kukin omalle taholleen. :D Lore saa ansaitun lepoviikon, kun ei ole vielä talvella sitä pitänyt. :)
- Aino