tiistai 16. elokuuta 2016

Loimihaassa loikkimassa


Päästiin kuin päästiinkin Loimaalle Loimihaan Loikkiin kilpailemaan muiden rotutoverien kanssa. Yllätyin positiivisesti suomenhevosten tasosta tänäpäivänä. Oli kaunista ja tyylikästä sporttisuokkia, jotka hyppäsivät todella hienosti! Ja mikä parasta, Lore oli yksi näistä. Ruusukkeita ei tällä kertaa kotiutettu, mutta mun mielestä Lore oli silti kaikkein paras. <3 




Aamulla lähdettiin epävarmoina ja huonolla fiiliksellä kisoihin. Minua jänskätti ja äiti puheli koko automatkan tallille kuinka yöllä oli satanut rajusti ja kuinka Lorella oli ollut huonohkoa laukkaa torstaina ja perjantaina. Epävarmuus alkoi iskeä minuunkin. Päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja ajatella että eikun mennään nyt vaan. Tallissa epävarmuus alkoi uudestaan kun Lore makasi karsinassa torkkuen. Eikä noussut heti vaan ihan sai häätämällä häätää sen ylös sieltä. :D No, on se sitä ennenkin tehnyt, mutta kisa-aamuna ei ole kivaa tällainen... Päätettiin siltikin lähteä ja hyvä että lähdettiinkin! 

Loimihakaan päästyämme huomattiin, että kenttähän on lähes kuiva! Sopivan pehmeä, mutta tasainen ja hyvä. Lorekin vaikutti täysin normaalilta omalta itseltään. Päätettiin ratojen suhteen, että mennään ensin se ensimmäinen rata rauhassa ja katsotaan sitten mitä tehdään toisen radan suhteen. Ensimmäinen rata meni vauhdilla ja puhtaasti (3. sija). Lorea hengästytti mutta muuten vaikutti hyvältä. Kävin katsomassa seuraavan radan ja koska jätkä näytti niin virkulta, päätettiin että mennään vaan. Aina voi keskeyttää. 




No, ei tarvinnut keskeyttää. Verkassa otin vain kaksi hyppyä okserilla ennen toista rataa ja ne eivät kyllä sujuneet hyvin... :D Onneksi toinenkin rata meni sitten puhtaasti! Lore oli astetta rauhallisempo toisessa radassa. Tämä toinen rata oli myöskin kivempi ja helpompi ratsastaa. Joskus näinkin päin. Ensimmäinen rata oli nimittäin 1- tason rata ja mielestäni se oli teknisesti aika vaikea. Ainakin noin niinkun ykköstason radaksi. Paljon omituisia käännöksiä ja vaikeita teitä. 2- tason rata oli loogisempi ja helpompi ratsastaa. Tuleepahan opittua ratsastamaan erilaisia ratoja. :) Uusinnassa meillä oli liikaa vauhtia kun piti kääntää nopea lyhyt tie kympille, Lore meinasi hypätä väärän esteen, mutta onneksi vain meinasi. :D Pysähdys siihen ja matka jatkui!
Molemmat luokat olivat estekorkeudeltaan 80cm. 



Korkeudessa ei ole Lorelle mitään ongelmaa, kyllä se ne selvittää vaikeistakin paikoista, mutta sen ei tarvitsisi olla ihan niin innokas esteiden välissä. On nimittäin sairaan hankala saada kiinni innostunutta vauhtisuokkia! :D 


Ylpeä tästä ihanasta pikkuhepasta <3 Tsemppari! 

Olen tyytyväinen, että mentiin sittenkin vaan se kaksi rataa. Lore vaikutti tietysti väsyneeltä, mutta myös hyvin tyytyväiseltä. Kotona jälleen hyvät huollot ja sitten poika tarhaan nauttimaan loppupäiväksi raikkaasta ulkoilmasta. Oli hyvä päivä. <3 '



Matkailu avartaa, törmättiin Loren kanssa myös jonkinlaiseen sikaeläimeen! Aluksi Lore oli peloissaan, mutta pelon voitettuaan hän oli älyttömän utelias. Olisi halunnut mennä nuuhkimaan possua, en kuitenkaan ihan antanut kun näin tuolla elukalla kunnon sapelit... :D Hauska hetki kuitenkin! 



Nyt Lore jää Tarun (ja ehkä vähän äidinkin) hoiviin! Jonna hyppää sillä kerran minun lomani aikana, ei pääse Lore unohtamaan miten nää jutut meneekään. ;) Ikävä saattaa murusta tulla. <3 



- Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti