Elämäni nyt

"Mä tiedän et mun täytyy jaksaa"  Nojuu, niin tiedänhän mä sen, ei tässä nyt ole muitakaan vaihtoehtoja. Tiedän minä senkin, että kyllä se elämä taas alkaa joskus hymyillä. Voihan jopa olla, että mulla tulee olemaan maailman ihanin ja onnellisin aikuisuus kun koen kaikki vaikeudet ja huonot fiilikset tässä nuoruuden aikana. Vaikeita aikoja on ollut ennenkin. Silloin jo lohduttauduin, että vaikeuksien määrä on vakio. Että kun nyt kärsin näin paljon, myöhemmin elämä on helpompaa ja parempaa. No, näköjään joudun vielä vähän kärsimään, ennenkuin elämä voittaa. 

Tällä hetkellä elämäni tosiaan tuntuu varsin turhalta. Tuntuu, ettei kukaan oikeastaan välitä. Tuntuu, että perhe on kaikki mitä minulla on. Ja niinhän se vähän onkin ja tästä perheestä olenkin hyvin kiitollinen, joka päivä. Ilman sitä en tosiaankaan tiedä mitä tekisin. Monilla ihmisillä on monia ystäviä. Minulla ei ikinä ole ollut suurta ystäväpiiriä. Nytkin hyviä ystäviä löytyy vain kaksi. Minulle he tosin merkitsevät sitäkin enemmän. Ei määrä, vaan laatu. <3 

Mutta nyt tunnen itseni siltikin ihan helvetin yksinäiseksi. Tuntuu, että olen monen asian kanssa yksin ja yksinäisyys tunteena vaivaa usein. Ystäväni molemmat seurustelevat, joten tottakai miehet ovat prioriteetti numero yksi. Kyllä minä sen ymmärrän hyvinkin, mutta se ei auta ja lohduta silloin kun olo on yksinäinen ja tuntuu ettei kukaan välitä. Mustu tuntuu niin hyvältä, jos joku kysyy yksinkertaisen kysymyksen, että mitä kuuluu. Hei jes, jotakuta kiinnostaa mitä mulle kuuluu! Siinä kohtaa voin jopa vastata, että hyvää, koska kuulumisten kysyminen on nostattanut fiiliksiäni. Toisille voin avautua että mitä oikeasti kuuluu, toisille voin vain vastata sen tavallisen lausahduksen, "ihan hyvää". 

Pahoitan mieleni helposti tässä "elämäntilanteessa". Esimerkiksi jos äiti ei tahdo tulla kanssani ulos kävelemään, olen loukkaantunut siitä ja äiti parka ihmettelee, että mitä nyt. Ja toisaalta pienetkin asiat tekevät minut iloiseksi. Viime sunnuntaina olin kipeä joten en voinut mennä äitin kanssa aamutalliin. Ilahduin niin paljon, kun kuulin kuinka kolme tallikaveria oli kysynyt, että missä Aino on. Vitsi siitä tuli mahtava fiilis, porukkaa kiinnosti joku muhun liittyvä juttu. 

Tuntuu, että koko elämäni on yhtä sotkua. Vaikka eihän se edes ole. Elämäni on oikeastaan aika selvää ja yksinkertaista kauraa nyt. Kesällä töitä ja yksinoloa ja kesän jälkeen koulun penkille takaisin homehtumaan. Vuoden päästä lakki toivon mukaan päässä ja samoissa töissä kuin nytkin. Tämä on varsin selvää, mutta kaikki muu onkin sitten sotkua. 

Olen nyt sairaslomalla flunssan ja silmätulehduksen takia pari päivää, joten makaan peiton alla juoden teetä ja Finrexin Neoa ja katsoen päivät pitkät Gossip Girliä Netflixistä. Äiti ihmetteli juuri tänään, kuinka voin katsoa vaikka kymmenen GG-jaksoa päivässä? Ihan helppoa ja niin rentouttavaa! Fiktio on nyt paljon parempaa kuin elämäni faktat, että varsin mielelläni uppoudun mielikuvitusmaailmaan ja paneudun mieluummin New Yorkilaisten rikkaiden nuorien ongelmii, kuin omiini. Illalla toivon, että nukahdan ennenkuin oamn elämäni murheet ja sotkut valtaavat mieleni. Onneksi nukahdan helposti... 

Vaikka hymyilenkin edelleen ja juttelen normaalisti ihmisten kanssa ja elämäni rullaa tasaisen tappavaa tahtia eteenpäin, ei se tarkoita sitä että kaikki olisi oikeasti hyvin. Ei ole. Sen voin myöntää ihan suoraan. Ei sitä vaan päivä- ja viikkotolkulla jaksa olla naama väärinpäinkään ja miettiä asioita. Yritänkin pitää itseni kiireisenä, jottei tarvitse miettiä turhaan kaikkea sitä paskaa. Ja niin, onneksi mulla on hyvä tekohymy, jonka saa esiin aika helposti. Tekohymyksi sen tunnistaa vain äitini. 

Ehkäpä elämässäni on päälimmäisenä hirveä sotku mieskuvioissa, yksinäisyys ja jonkinlainen identiteettikriisi. Kai sitä täytyy ensin löytää itsensä, ennekuin siitä voi tehdä sellaisen, kuin itse haluaa. 

Ja vielä ennenkuin joku vetää herneen nenään niin kyllä, tiedän että minun pitäisi olla kiitollinen monesta asiasta jotka ovat edes jotenkuten hyvin. Tiedän myös että on ihmisiä joilla menee paljon huonomminkin. Tiedän myös, että paremminkin voisi mennä. Kukin kokee asiat tavallaan ja minä koen ne nyt näin. Ja kun tarpeeksi kauan ja tarpeeksi paljon tulee elämässä epäonnea ja huonoja asioita, ei mielestäni ole ihmekään että tällaisia romahduksia tulee. 

- Aino