Ratsastajan psyyke

Fitness-piireissä on noussut viime vuosien aikana esiin mentaalinen valmennus, sen osa ja vaikutus kisaamiseen ja kovaan treeniin. Niin stressin kuin motivaationkin hallinnassa. On hienoa, että mentaalivalmennusta on saatavilla ja sitä osataan hyödyntää ja siitä todella huolehditaan. Kukaan tuskin haluaa, että kireä ja kuiva kisakunto jää nesteiseksi sen takia, että stressaa? Muun muassa siksi on mentaalivalmennusta. 

Ratsastuksessa psyyke on toisinaan koetuksella, niin isoissa kuin pienissäkin jutuissa. Ratsastajan psyykkeestä puhuttaessa meinataan varmasti erilaisia asioita kuin vaikka juuri fitness-urheilijan psyykkeestä puhuttaessa. Kyseessä ei niinkään ole oman kropan kanssa pelaamista ja sen hyväksymistä. Kyseessä on omien tunteiden hallintaa. Toki myös motivaatiota voi sovittaa tähän ratsastajan psyykkeeseen. 

Yritteliäs pikkuinen L <3

Ollaan useamman ihmisen kanssa tallilla puhuttu siitä, että pelottaa. Kisoissa jännittää, isoja esteitä hypätessä saattaa pelottaa. Miksi? Ja millä tavalla se sitten häiritsee? Miksei toisia pelota niin paljon kuin toisia? Näitä kysymyksiä on toisinaan hyvä lähteä pohtimaan. 

Esteratsastus oli selvästi helpompaa ja hauskempaa pienempänä tirriäisenä, kun itsesuojeluvaistoa ei ollut. Eikä siihen ikään mennessä vielä tietystikään ollut kuullut kaikista niistä onnettomuuksista joita on sattunut. Mitä kovempi vauhti ja korkeammat esteet, sitä hauskempaa! Voi kun se vieläkin olisi noin, eikä välttämättä vain ratsastuksessa... 

Valmennuksessa tekisi mieli katsoa muualle kun valmentaja korottaa esteitä ja leventää oksereita. Toivon vain, etten edes huomaisi niiden kohoavan. Sillä kun näen että nyt ne puomit ovat korkeammalla, jännitys tai pieni pelko hiipii mieleen. Kuinka tyhmää! Mutta niin se vaan on. Siinä sitten täytyy hengitellä ja yrittää unohtaa se pienikin pelko ja keskittyä ratsastukseen. 

Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Tätä olen kysynyt itseltäni monta kertaa. Että miksi sitten pelottaa. Joo, jotakin voi sattua. No mitäpä sitten? Jos satun kuolemaan heppaonnettomuuden seurauksena, se tuskin siinä kuolleena enää kauheesti harmittaa vai miten on? Jos jalka murtuu, mitäpä sitten, kuntoon se kuitenkin tulee. Sitäpaitsi voin hyvin loukkaantua myös muun muassa koulumatkalla tai ihan vaikka vaan kotona. 

Usein kuulee puhuttavan ja luennoitavan esimerkiksi kuolaimista, satuloista, loimituksesta, hevosen huolloista, treenitiheydestä, ruokavaliosta yms. mutta harvemmin ratsastajan tarpeita nostetaan esille. 

Mielestäni olisi hyvä, että ratsastajillekin olisi tarjolla mentaalivalmennuksia ja siihen psyykkeeseen keskityttäisiin enemmän. Minulla on sellainen valmentaja, että voin kyllä kertoa hänelle myös näistä ongelmista ja ne voidaan käydä läpi. Tiedän kuitenkin, etteivät kaikki valmentajat ole ihan näin "läheisissä" väleissä valmennettaviensa kanssa. Ja tietysti olisi mukavaa saada ohjeita, näkökulmia ja vinkkejä myös ihan alan ammattilaisilta. Psyyke on kuitenkin aika iso osa ratsastusta ja kilpailemista. Ja ihan jokapäiväistä elämäämmekin. 

Jokaiselle se ei ole ongelma, mutta joillekin on. Itsekin välillä hieman hävettää myöntää, että joo mua pelottaa. Jännitys usein vielä hyväksytään, mutta on vähän sellainen olo että pelkoa ei. No, tiedä sitä mutta vaikeaahan se on. 

Meille tulee Loren kanssa pian vastaan se, että nyt oltais valmiita metrin luokkiin. Niin tai ainakin Lore on. Tässä kohtaa tekisi mieli heittää ohjat jollekin muulle ja katsella vaan ylpeänä kisakentän laidalla miten hienosti se siellä menee. Psyyke se siellä taas on, joka tulee vastaan. Ja sitä olisi nyt valmennettava, jotta itsekin olisin valmis korkeampiin luokkiin sitten kun Lorekin on. Huhhuh, siinä sitä työnsarkaa riittää. 

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Jollekkin varmaan aika uusi juttu joku pelko, missä muka? Jollain on kuitenkin varmaan edes vähän samantyylisiä ajatuksia. Omia kokemuksiaan saa jakaa! :) 

- Aino