keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Mitä kuuluu?


Ihan hyvää. 

Ihan ensimmäiseksi kerrottakoon nyt se, että parisuhdetilanteeni on nyt muuttunut, tämän viikon alussa. Mitään dramaattista ei asiassa ollut, vaan erottiin ihan rauhassa asiat läpi käyden. Valitettavasti päätös oli minun... Sanottakoon kuitenkin nyt sen verran, että mulla oli ihan älyttömän hieno vuosi Timon kanssa. Hyvät muistot jää elämään. <3
Tämän enempää en koe tarpeelliseksi kertoa näin julkisesti, mutta mitään draamaa tässä siis ei ollut. Kai tämä oli yhden aikakauden loppu, nyt on aika siirtyä elämässä eteenpäin.

Koulussa menee ihan fine, enää neljä jaksoa lukiota jäljellä! Sekin kyllä tuntuu kovin pitkältä ajalta haha. Salillakin menee hyvin, motivaatio on korkea ja treenit kulkee ja ruoka maistuu. Kuntokin näyttää ihan hyvälle, ei siis siirrytä dieetille ihan vielä. Kun tahtoisi vaan rakennella... 

Year ago. 



Lorella taas on ensi viikolla astetta levollisempi viikko. Maanantaina Maija luultavasti vielä hänet ratsastaa, mutta tiistaina on sitten rokotus. Rokotuksen jälkeen loppuviikko ihan rauhallista meininkiä ja vapaapäiviä tiedossa. Tekee varmaan ihan hyvää. :) Päätettiin rokotus ottaa jo nyt, vaikka vasta toukokuussa olisi ollut tarve uusia se. Nyt kun meillä ei kisakalenterissa ole ihan heti kisoja tiedossa, paussi tulee sopivaan kohtaan. 

Viime kesältä, wow <3

Mennään ainakin toistaiseksi vielä pienempiä luokkia, ihan vaan varmuuden ja rutiinin kasvattamiseksi. Viime viikon valkussa nimittäin 90cm okseri vaati noin kahdeksan kieltoa, ennen kuin sen yli sitten päästiin. Ja voin kertoa, ettei raippaa ainakaan säästelty... Tämän vuoksi tehtiinkin päätös, että ekat ysikympit mennään vasta ulkona. Kiirettä ei ole. 

Tämän viikon valmennus menikin jo paljon paremmin! Lorella intoa ja energiaa riitti vaikka muille jakaa ja hypyt kulkivat. Vasemmassa kierroksessa meillä nyt on niitä ongelmia, jotka jäivät vähän harmittamaan, mutta muuten sujui hyvin ja saa olla tyytyväinen. :) 





Nyt toivottelen kaikille hyvät pääsiäiset, nauttikaa suklaamunista ja keväästä! Mulle ainakin on tulossa kiva pääsiäinen, can't wait! <3 Ihanaa pääsiäistä kaikille! 


- Aino 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti