torstai 7. tammikuuta 2016

Team Lorenzo


Hmm, viime postauksessani oli reilut 100 lukukertaa enkä saanut yhtäkään vastausta. Vähän ounastelinkin tätä, joten onneksi pettymykseni ei ollut paha. Etukäteiskiitoksen perun nyt kuitenkin. Kun kerran vastauksia ei tullut, jatkan samaa rataa kun ennenkin. Se saa luvan kelvata. 


Mutta noniin, nyt on aika kertoa (ja hieman selventää) Loren omaisista, Team Lorenzosta. 


Tämä on tallilla Loren kaapin ovessa

Meitähän on siis kolme tyyppiä pitämässä Loresta hyvää huolta. Taru, minä ja äiti. 


Taru 
Taru siis omistaa Loren, kokonaan. Taru päättää siis oikeastaan kaikesta. Kun meillä oli vielä Pyrke, Taru omisti Pyrkenkin kokonaan. Jotkut ihmettelevät minun ja Tarun samaa sukunimeä. Ai että ollaanko me sukua? Jep, ollaan. Taru on setäni vaimo ja tätä kautta tunnemme siis.
Taru on nyt ollut kolmisen kuukautta sairaslomalla talleilta leikkauksen takia ja on nyt palaamassa takaisin satulaan. Tuona aikana minä ja äiti oidettiin huolta Loresta suurimmilta osin. Sain myös liikuttaa Lorea useammin tuolloin. On vaikeaa totutella taas tähän kolme kertaa viikossa ratsastamiseen, tuntuu vähän tyhjältä. :D Siitä lisää myöhemmin.




Minä
Lore on minulla ja äitillä vain puoliylläpidossa. Emme omista Loresta yhtäkään osaa, emme karvaakaan. Näin on nyt viime aikoina luultu ja tajusinkin, etten ehkä ole selventänyt tätä kuviota teille ennen. Ja joo, olisihan se herkkua omistaa hevonen kokonaan itse ja päättää itse jokaikisestä asiasta, mutta kun se ei ole mahdollista niin tämäkin on kyllä hyvä vaihtoehto. Saan kuitenkin kisata ja valmentautua Lorella niinkuin se olisi omani. Siitä kuuluu iso kiitos Tarulle. 
Maksamme äidin kanssa Loren kaikki kulut puoliksi Tarun kanssa. Tallivuokra, kengitys, ruoka, Doychin... Kaikki tällaiset. Myös ratsastuskerrat menevät puoliksi. 




Äiti
Äiti on minun tukeni, auttaa minua tallilla ja toimii myös kuskina ja maksumiehenä. Siitä olen sanattoman kiitollinen äitille. <3 Ei monikaan äiti auttaisi näin paljon tytärtään. Saan syystäkin olla todella kiitollinen tästä. Äiti myös ratsastaa tallillamme olevaa suomenhevosvanhusta, Ekiä. Paljon puhutusta mamista voit lukea lisää täältä.




Tiimityötä me kuitenkin teemme. Onhan se vähän välttämätöntäkin hevosen hyvinvoinnin ja tasapainon takaamiseksi. Näin myös mahdollistamme monipuolisen liikutuksen lepoineen päivineen. 

Team Lorenzo on myös whatsapissa. Hyvin hyödyllinen ryhmä! Tuolla ryhmässä jaamme vähän tietoa ja myös kaikenlaista muuta kolmenkeskeistä juttua tulee siellä hoidettua. Tietäisipä Lore tästä, kuinka paljon me haluamme hänen hyvinvointiinsa panostaa. <3


<3




- Aino 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti