Tämä kyseinen seikka on nykyään ehkä jopa hieman klisee, mutta itse on tullut todettua tämä kantapään kautta. Olipa motivaatio sitten sisäistä motivaatiota tai ulkoista motivaatiota, jos ei sitä ole, on kovin kovin vaikeaa tehdä asiaa, johon mitä vaan motivaatiota kaipaa.
Itseäni motivoi juurikin nämä heppajutut ja myös toinen rakas harrastukseni, salilla kehonrakennustyyppinen harjoittelu. Näissä kahdessa lajissa yhdistyy hyvinvointi ja lihasten kasvatus. Tallilla keskitytään kasvattamaan Loren lihasmassaa ja saamaan häntä voimaan mahdollisimman hyvin, salilla keskitytään omaan hyvinvointiin ja lihasmassan optimaaliseen kasvattamiseen.
Näihin kahteen minulle tärkeeseen juttuun minulla on lähes rajaton motivaatio. Hyvin harvoin on motivaatiopulaa tai hetkiä, jolloin ei kiinnostaisi ollenkaan lähteä tallille tai salille.
Itse saan motivaatiota kehittymisestä. Kun näkee tuloksia, on niin kiva jatkaa eteenpäin ja ai että sitä motivaatiopläjäyksen määrää kun näkee tai tuntee kehittyneensä.
No entä sitten jos motivaatiota ei yksinkertaisesti vain ole? Silloin asiat mutkistuvat ja muuttuvat hankaliksi ja vastenmielisiksi.
Suurimmalla osalla lukiolaisista on (vaikuttaa ainakin olevan) hyvä opiskelumotivaatio. Itselläni sitä ei ole koskaan ollut, ja vähän epäilen ettei sitä koskaan tulekaan. Tämä on syy siihen, miksi en pahemmin opiskele, miksi en "priorisoi" ja järjestä sille aikaa. Koska minua ei kiinnosta, koska ei ole motivaatiota siihen. Luulisi, että tulevaisuus ja jatko-opinnot motivoisivat minua, kuten varmaan muita ikäisiäni nuoria. Mutta ei. En kai osaa ottaa asioita tarpeeksi vakavasti, kai sen tajuaa vasta sitten kun ollaan ihan lirissä kun ei mistään tipu opiskelupaikkaa lukion jälkeen. Mutta uskon, ettei se jälkikäteen minua kuitenkaan hirveästi harmita, koska olen itse valintani tehnyt. Pidän elämästäni näin. Joka minuuttinen kiire ei minua haittaa niin kauan kun asiat, joita teen, jonka vuoksi kiirehdin, ovat niintä joita olen elämääni valinnut ja joista minä pidän. Joihin on motivaatio.
Uskon tähän vaikuttavan myös sen, etten ole hyvä koulussa. En kehity, vaikka lukisin. Sanakoe menee perseellen luen tai en. Niin mieluummin en sitten lue. Ja vaikkapa terveystieto, helppoa ja kivaa, menee hyvin, siihen olen valmis panostamaan ja satsaamaan, sitä minä voinkin lukea! Sillä siihen on motivaatiota kun voin jopa menestyä! Aine josta tiedän, että jos en lue, saan vitosen, jos luen, saan kutosen, ei kauheasti nappaa. Ei ole sitä motivaatiota.
Tottakai on asioista joista ei pidä. Niitä tulee koko elämän ajan eteen tahtomattakin. On asioita joita on vaan tehtävä vaikkei niin asiasta pitäisikään. Ymmärrän sen. Mutta että joka päivä? Koulujuttujakin olisi hyvä tehdä joka alituinen päivä. Ei, en aio joka päivä tehdä asioita, jotka saavat minut tuntemaan alemmuuskompleksia, epätoivoa ja turhuutta ja jotka ovat minulle vastenmielisiä. Välillä kyllä, mutta ei, ei joka päivä.
Olen yrittänyt keksiä itselleni motivaatiota kouluhommiin ja läksyjen tekemisiin, mutta mitkään eivät vaan pure minuun. Kun ei sisäistä motivaatiota ole, on näemmä hyvin vaikeaa saada itseään motivoiduksi. Lähes mahdotonta, voisin sanoa.
Joskus tälläistakin aihetta! Seuraavaksi tulen teille kirjoittelemaan siitä Kirsi Hagnerin valmennuksesta, joka siirtyi Kirsin sairastumisen takia tämän viikon torstaille. Motivoituneesti sitä odottaen! ;)
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti