Vieitmme syyslomaa perheeni kanssa Espanjassa Aurinkorannikolla, Benalmadenassa. Reissumme kesti tänä vuonna vain kuusi päivää, mutta olen todella onnellinen niistäkin päivistä. Meillä oli oikein mukava reissu jälleen! Olemme jo monta vuotta (oliskohan tää nyt sitten neljäs vuosi peräjälkeen) peräkkäin oltu tuolla samaisessa taloyhtiössä Benalmadenassa viettämässä virkistävää syyslomaa auringon alla. Tällä kertaa reissumme erona oli kuitenkin se, että olimme eri kämpässä kuin yleensä. Myös isovanhempani puuttuivat pappani tutkimusten takia. :(
Itse rakastan tuota paikkaa, joka mielestäni hipoo täydellisyyttä. Meri ja ihana rauhallinen ranta on 300metrin kävelymatkan päässä, taloyhtiöllä on oma hieno ja melko suurikin uima-allas, kukkia ja muita kasveja on ympärillä paljon, kauppa ja leipomo löytyy 100 metrin päästä... Niin ihana! Tuonne minä palaan aina uudestaan ja uudestaan!
Aikaisemmat postaukset löydät
TÄÄLTÄ
TÄÄLTÄ
TÄÄLTÄ
TÄÄLTÄ (Malaga-postaus)
TÄÄLTÄ
Tällä lomalla harmitti hieman se, että poikkeuksellisesti olikin vain kaksi aurinkoista päivää, loput olivat pilvisiä ja hieman sateisia. Höh, kunnon brunaa ei siis tällä kertaa meikäläiselle suotu. Onneksi shoppailu ja muut ajanvietteet eivät ainakaan ärsyttäneet niin paljon, sillä ne eivät olleet auringosta nauttimis ajasta pois haha. :D Harmitti myös hiukan se, ettei tosiaan mummu ja pappa päässeet kanssamme tuonne. Onneksi laatuaikaa voi myös viettää facetimen kautta!
Tällä lomalla myös sattui ja tapahtui!
- Olimme yhtenä ihan ekoista päivistä rannalla, uitiin ja otettiin aurinkoa. Iskä ja Niilo olivat uimassa, kun kuulimme äidin kanssa rannalle jonkun huudon. Naureskeltiin että mitä, olikohan se iskä. Olihan se. Paikalliset osasivat onneksemme kertoa, että iskää oli polttanut meduusa. Ei muuta kun rantabaarista etikkaa ja jäätä polttamaan ja apteekkiin hakemaan lisäapua. Meduusat ovat nyt lisäntyneet Aurinkorannikon alueella ihan riesaksi asti, tämä johtuu veden lämpenemisestä.
- Onneksi iskällä kuitenkin oli jo ennestään antibioottikuuri keuhkoputkentulehduksen vuoksi!
- Mamilla oli siis tosiaan käsi paketissa, Loren selästä sutsumisen vuoksi. No, onneksi hänkin sai hieman uitua, muivipussin ja kumirenkaan avustuksella. Voi meidän mami-ressua! :
- Taloyhtiön puutarhuri ei osaa sitten yhtään englantia, ei sanaakaan. Piti mennä ostamaan uusi portin avain, sillä mummu oli antanut meille väärän avaimen mukaan. Espanjan kielen taidostani (joo, siitä alkeellisestakin) oli tässä kohtaa hyötyä! Saimme hauskan "keskustelun" jälkeen ostettua uuden avaimen. :)
- Tehtäväksemme oli annettu suuren rahapuun kukkaruukun vaihtaminen. Joo okei, helppo juttu! Niin sitä helposti ajattelisi! Mutta ei, kun tuolla ei tosiaan kukaan sitä englantia osaa, ei yhtään, niin oli äitillä ja iskällä ollut vaikea ja hauskahko tilanne puutarhaliikkeessä. Joo ja oli sekin jo ihan mielenkiintoista yrittää etsiä käsiimme tuollaista puutarhaliikettä ylipäänsä... No, kukkaruukku tuli vaihdettua, tuli muuten nätti!
- Hiustenkuivaajan puuttuminen tuotti mulle hieman vaikeuksia... Paksuja hiuksia on nimittäin todella hankala saada kuiviksi ilman fööniä! Eikä ne pilvet ollenkaan helpottanut tätä asiaa...
Nyt palaamme lomatunnelmiin Espanjan auringon lämpöön näiden kuvien kautta! <3
Välimeri, näkymä parvekkeeltamme |
Meidän parevekehan se siellä |
Invauimari <3 |
Loppuun vielä vähän Lore-kuulumisia täältä kylmästä ja pimeästä Suomesta!
Tänään Miia klippasi Lorelle vauhtiraidat. Tuli siisti ja tyylikäs lopputulos! Nyt on helpompi maneesissakin työskennellä ja treenailla kun ei se hiki pääse niin nopsaa yllättämään! :) Tiistaina on taas Sannan heppapilatestunti ja keskiviikkona jälleen Kari Nevalan valmennukseen. Nyt minä koitan tervehtyä kamalasta keuhkokivusta, yskästä ja pienestä kuumeesta...
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille! :)
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti