keskiviikko 26. elokuuta 2015

Streptokokkibakteeri


Kyllä, tälläinen pidempi keissi tällä kertaa. Harmittaa kyllä aivan vietävästi, lähinnä tuon hepparukan olon puolesta. Jos vain voisin, ottaisin vaikka kaikki Loren kivuista itselleni. 

Viime perjantaina tuli tulokset tiistaista eläinlääkäristä, jossa oltiin tutkittu Lorea. Paksua limaa oli havaittavissa paljon. Limasta otettiin kokeet ja tulokset tulivat tosiaan perjantaina. Tuloksena oli, että Lorella on streptokokkibakteeri. Perjantaista käynnistyi siis antibioottikuuri, joka loppui tänään. Lore on mielestäni ollut karsinassa ollessaan hieman flaati ja räkää ja yskää ilmenee edelleen. No, toivottavasti tuosta paranee pian! Sairaslomaa ainakin on 9.9. asti. Tämä myös tarkoittaa sitä, että kotikisat jäävät tällä kertaa välistä. Harmin paikka. Pääasia kuitenkin on, että Lore nyt lähtisi pian paranemaan! <3 Rakkautta ja hellyyttä hän on ainakin saanut. 

Antibiootin antaminen ei sitten ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Ajattelin, että jes, saan helpotusta pieneen piikkikammooni tuon avulla tulevia sairaanhoitajavuosia varten. No ei. Eläinlääkäri kävi aamulla piikittämässä ja me sitten itse hoidimme toimenpiteen illalla. Loren kaula alkoi olla niin kipeä piikittelyistä, että piikityksestä tuli tosi hankalaa. Parhaimmillaan meitä oli siinä kolme ihmistä laittamassa piikkiä. Tosin niin kauan kun ruokaa oli nenukan edessä niin kaikki sujui ihan hyvin haha.
Nyt ei kaula ole enää yhtään kipeä, kun pari viimeistä päivää on piikitetty antibioottia ryntäisiin. Ja onneksemme tänään loppui tuo piikittely. 

Sellaisia pikaisia kuulumisia tällä kertaa! Toivottavasti ensi kerralla hieman iloisemmissa merkeissä! :) 





Kaikki kuvat ovat vanhoja.

- Aino 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti