Juhannus oli ja meni. Onneksi Juhannuksen sää yllätti meidät positiivisesti! Sadetta ja kylmää oli luvattu, mutta oikeastaan aurinkokin pilkisti pariin otteeseen, eikä kyllä kovin kylmäkään ollut. Toppatakki päällä kumminkin soudeltiin järvellä. Perus Suomen Juhannus.
Meillä on aina paljon traditioita. Niin Jouluna, uutena vuotena kuin Juhannuksenakin. Juhannuksena jo varmaan viiden vuoden ajan täällä meidän mökillä on ollut sama porukka pitämässä hauskaa ja juhlimassa keskikesän juhlaa. Paikallla on yleensä meidän perhe, isän veli perheineen, mummu ja pappa sekä heidän eräs ystäväpariskuntansa. Aina ollut niin ihana fiilis, hyvää ruokaa, paljon naurua, hyvät löylyt ja viileä järvivesi. Kymmenen aikoihin lähdetään kahdella veneellä järvelle soutelemaan ja katsomaan kokkoa järven toiselle puolelle. Sen jälkeen vietetään vielä iltaa myöhään yöhön. Tänä vuonna yö venyikin sitten aamuun asti, viimeiset menivät nukkumaan vasta auringonnousun jälkeen, kellon lyötyä kuusi aamulla. :D Itse päädyin unten maille jo kahden aikaan yöllä.
Tämäkin Juhannus meni vanhojen perinteiden mukaan. Vain mummun ja papan ystäväpariskunta puuttui, muttei se nyt kamalasti meidän Juhannusta saanut järkkymään. Toivottavasti he silti ovat mukana taas ensi vuonna! :)
Hieman harmitti, etten saanut otettua
a) paljon kuvia
b) onnistuneita kuvia.
Vain pari kuvaa onnistuivat niinkuin halusinkin, muut suurimmilta osin epäonnistuivat. Noh, eivät ne kuvat kumminkaan niin tärkeitä ole, päässähän suurin osa kuvista kuitenkin on! ;D Eikä tätä tämän porukan yhteishenkeä, huumorintajua, ruuan mahtavaa makua ja tätä fiilistä edes saa kuviin, niinkuin ne ovat.
Taru oli tehnyt ihanan kakun! |
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti