lauantai 18. huhtikuuta 2015

Uusi katsaus tavotteisiin

Hellurei taas! :) 

Kuvien ja videoiden siirto koneelle on hieman jäänyt viime aikoina, joten siksi postaustahtikin nyt sitten vähän jäi. Pahoitteluni.

Nyt on aika ottaa uusi katsaus tavottesiin. Uudella puhdilla, hyvällä mielellä ja kehittyneemmällä hevosella. Fiilikset on suoraan sanotusti vallan mahtavat! :) (Tulen kertomaan teille viime sunnuntain kisoista piakkoin!) 

Treenin ja valmennuksien myötä ollaan Loren kanssa kehitytty todella paljon eteenpäin. Hevonen on kehittynyt, minä olen kehittynyt ja mikä tärkeintä, me olemme yhdessä kehittyneet. Olen nyt myös paljon enemmän kiintyneempi Loreen, kuin esimerkiksi vaikka viime marraskuussa. Tunnemme nyt paremmin toisemme, tiedämme kummatkin mitä tulee tehdä eri tilanteissa ja tiedämme miten yleensä johonkin asiaan reagoidaan. Olen niin onnellinen ja ylpeä tästä kehityksestä ja muista muutoksista! :) 

Nyt on parempi katsoa uusin silmin eteenpäin yhdessä parhaan tiimini kanssa. Minä, Lore, äiti, Taru ja valmentaja -Taru. Tuo tiimi toimii erittäin hyvin! Kaikki ovat positiivisia ja auttaa sekä tukee eri tavoilla, ja mikä parasta, kaikki he tsemppaavat meitä eteenpäin kohti haastellisiakin tavotteita! 

Tällä hetkellä on tavoitteena hyviä ja rauhallisia kisakokemuksia seuratasolta ja pikkuhiljaa nyt sitten myös aluetasolta. Vaikka joo, nykyäänhän nämä ovat niitä ykkös- ja kakkostason kisoja. Myöhemmin sitten varmasti Loimihaan loikat ja erinäisiä suokkikisoja! Päälimmäisenä nyt motivoi suuri ja hyvin haastava tavoite. Suomenhevosten SM-kisat. Että pääsisi mukaan niihin ja saisi sieltä hyviä kokemuksia. Palkintosija olisi tottakai mahtavaa, mutta vain sellaista bonusta. Finaaliluokassa nimittäin hypätään jo 120cm korkuisia esteitä... Näyttää ainakin tällä hetkellä niin hiivatin korkeilta, että huhhuh. No, jos kokenut ja hyvä valmentajani sanoo, että Lorella riittäisi kapasiteettia siihen vuoden tai parin päästä, niin uskon kyllä häntä täysin. Olisi superhienoa päästä kaikkien muiden tavotteiden kautta tuohon suurempaan tavotteeseen! :) 

KUVA TÄÄLTÄ !

Heti kun videoita ja kuvia saan siirrettyä kamerasta koneelle tulee kyllä kuvallisiakin postauksia! Ja muutama kisavideokin... ;) 

- Aino 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti