Moi!
Tänään oli siis estavalmennus, mukana oli Frida&Falka sekä Siru&Daksu. =) Oli kivaa, Pyrke oli rauhallinen, tosi kiva ja kuunteli ihan hyvin. Hypättiin komikaarisella kiemurauralla pikkuisia esteitä ja kavaletteja. Ensin mentiin ravissa, joka oli myös haasteellista, että sain Pyrken menemään rauhassa ja vain ja ainoastaan ravissa, ei siis laukkaa lainkaan. Se sujui ihan hienosti. Laukassa jarrut ja vähän rattikin katosi johonkin olemattomiin, joten vaihdettiin äkkiä kesken valkun kuolaimet. Mulla oli ollut vahingossa "huonot" koulaimet, jotka vaikuttavat vasta vähän ajan kuluttua pidätyksestä. :/ Kun saatiin sitten kuolaimet vaihdettua, alkoi polle kuuntelemaan ja laukassakin sujua paljon paljon paremmin. =) Valmentaja kehui, siitä tuli kyllä tosi hyvä fiilis!!
Valmennuksen jälkeen, Pyrke oli taas kerran ihan hikinen. mentiin sitten loppukäynnit vähän aikaa maneesissa, mutta suurimmaksi osaksi mentiin Fridan ja Falkan kanssa kivelle ja takaisin. =)
Pyrke sai muuten juuri uudet hienot mustat suitset, sopii sille kuin nakuutettu. Ensin ostettiin COB-kokoset, mutta vaihdettiin FULLiin ja ne sitten sopisi. Vanhat suitset olivat jo niin kulahtaneet, ettei niitä enää viitsinyt käyttää, Uudet ohjat viellä ja tottakai hieno otsapanta, niin avot!! =) Kuvaa tulee suitsista tässä piakkoin! Nyt ei ole kuvamatskua valkusta, mutta ehkäpä sitten ensi kerralla!
Ensin oli full-kokiset ja nyt cob-koko oli sopiva.
VastaaPoistaT.Äiti
Siis full-kokoiset... :P
Poistaaa joo. =)
Poista