Moi vaan taas! =)
Tänään sunnuntaina oltiin äitin ja koirani Martan kanssa Turun messukeskuksessa koiranäyttelyssä, Winter Dog Show:ssa.
Ei mitenkään kauhean tuottoisa ja menestyksekäs päivä, Martta sai ensin punaisen nauhan, ERIn ja pääsi siis käyttöluokan kilpailuluokkaan. Sitten tuomari kuitenkin tuli melkein saman tien kättelemään, eli jouduttiin pois kehästä. No, ensi kerralla sitten paremmin! =)
Sitten vielä vähän hevosaiheisia uutisia!
Näin ensiksi ajattelin ilmoittaa... että vasemman käteni nimettömästä on lähtenyt hullun lailla nahkaa pois ja pieni palovammakin taisi tulla. Ratsastaminen jää siis maanantailta pois... :( Olin nääs lauantaina tallilla viemessä hevosia ulos, kun eräs puoliverinen alkoi pihalla hyppimään pystyyn. Minulla ei tietenkään juuri sinä hetkenä ollut hanskoja, vaikka yleensä onkin. Riimunnaru "viilsi" mukavasti sormesta pienen lohkon nahkaa pois ja nyt on ihan älyttömän kipeä ja vereslihalla. :( No, kaikkea voi aina tapahtua.
Sitten vielä.... Äiti oli ratsastamassa ensimmäistä kertaa tänä talvena Pyrkellä pellolla, kunnon hankityöskentelyä! =) Pyrke piti hangesta kovasti ja lihaksetkin saivat tietenkin hyötynsä!!
Postailen taas joku päivä!
Seisotusta
Handlaamista
Tässä tämä sormi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti